Juna Yogyakartaan

Keskiviikkoaamuna herätys oli aikaisin, heti kuuden jälkeen. Hotellin matkatoimisto oli epäillyt kasvisruuan saatavuutta junassa, joten kävin yksikseni hotellin aamiaisella. Sämy oli saanut kamppeet jälleen kerran pakattua kun menin huoneeseen takaisin, ja Stellakin heräsi juuri sopivasti. Eikun taksilla juna-asemalle. Olimme hyvissä ajoin asemalla, ja odottelimme junaa asemalaiturilla nro 3, niin kuin meille oli opastettu. Junia tuli ja meni, hurjimman näköisiä olivat paikallisjunat, jotka olivat aivan tupaten täynnä. Matkustajia oli junien katoillakin!! Siinä VR:lle säästövinkki: junayksiköt lyhyemmiksi ja kattopaikat käyttöön :) Juna saapui noin 10 minuuttia myöhässä laiturille ja lähdimme kävelemään vaunua nro 3 kohti. Sämy kysäisi ohikulkiessaan junan henkilökunnalta, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Järkytykseksemme neitokainen tokaisi huonolla englannilla: junanne meni jo, olette missaannet sen! Siis mitä??! Olemme seisseet asemalla lähes tunnin ja olleet juuri sillä laiturilla mikä meille neuvottiin! Juna olikin kuulemma tullut viereiselle laiturille nro 4, ja kuulutukset kun ovat indonesiaksi, ei kaksi (ja puoli) hassua turistia tajua niistä mitään. Junaneitokainen sanoi, että tämäkin juna menee Yogyakartaan, mutta meidän täytyy ostaa uudet liput. Just joo, otsasuoneni alkoi pullottaa uhkaavasti.. Paikalla sattui seisoskelemaan englantia muutaman sanan taitava kantaja, joka viittoili meidät rauhottavasti mukaansa ja johdatti meidät lähistöllä seisovan asemahenkilön pakeille. Tämä ei aikaillut, vaan kutsui radiopuhelimella pukuun sonnustautuneen miehen, joka sanoi: "No problem!" ja kehoitti meitä seuraamaan. Seurasimme siis pukumiestä ja kantajaa ilmastoituun junavaunuun ja asettauduimme istumaan. Kaipa tälläkin perille pääsee. Pukumies ilmestyi hetkosen kuluttua lippujen tarkastajan kanssa paikalle ja toisti rauhoittelunsa: No problem. Hän otti lippumme ja kävi supattamassa jotakin lipuntarkastajan kanssa. Sitten hän istahti viereiseen penkkiin ja pyysi Sämyn viereensä. Mies sanoi, että meidän ei tarvitse maksaa täyttä hintaa uusista lipuista, vaan ainoastaan 200 000 rupiaa (liput maksoivat alunperin 480 000 Rp). Sämy kaivoi jo setelit lompakostaan kun S. Halttunen nosti metakan: Eihän me nyt herranjestas makseta niin paljoa jos meille on sanottu että laituri 3 ja me seisomme siinä tunnin ja odotamme junaa!!! Mies katsoi Sämyyn kysyvästi ja kysyi että miksi rouva ei ole tyytyväinen. Sämy selvitti asian uudelleen ja mies totesi: Noh, pääsette puoleen hintaan, eli 100 00 Rp:lla. Se sopi meillekin. Olemme junan kyydissä joka liikkuu oikeaan suuntaan, joten 7,50 euron lisämaksu ei ole paha. Totesimme vaan, että pukumies laittoi 99,5 % todennäköisyydellä sen satatonnisen omaan taskuunsa. Juna kiertää hieman eri reittiä kuin alkuperäinen suunnitelmamme oli, joten matka kestää 2 tuntia enemmän. Noh, tuleepahan matkailua koko rahan edestä.

Junassa tarjoilu on pelannut mukavasti: aamiaiseksi saimme riisiä, paistetun munan ja munakkaan. Stella veteli tyytyväisenä annokseen kuuluneet kurkkusiivut. Lisäksi täällä kiertää säännöllisesti kahvitarjotin sekä naksukärry. Annokset ovat naurettavan halpoja: vähän yli euron. Ja lounastakin olemme ennättäneet syömään; tarjolla oli samaa kuin aamiaisellakin, mutta eipä se mittään, hyvin maistui :) Lihaisia vaihtoehtoja olisi ollut enemmänkin.

Vaikka junamatkailu on hitaampaa kuin lentäminen, on tämä niin paljon elämyksellisempää. Jakartan ruuhkien ja pölyisyyden jälkeen avautuva maaseutu rentouttaa vehreydellään ja kauneudellaan. Maisemat ovat vaihdelleet aukeista riisipelloista kumpuileviin ylänköihin. Viidakot ovat palmujen, banaanipuiden ja muiden suurilehtisten kasvien valtaamia. Maaperä täällä on ruosteenpunaista, josta talojen kattotiilet on valmistettu. Olemme ylittäneet monia kauniita jokia, puroja ja kivisiä vesiuomia. Vettä sataa pilvien peittämille ylängöille, joista se valuu alankojen viljelyksille. Kylissä naiset ripustavat pyykkejä, lapset leikkivät, riisiä levitetään kankaiden päälle kuivumaan, riisipelloilla viljelijät kahlaavat vedessä viljelyksiään hoitaen tai satoa korjaten. Vesipuhveleita, lampaita, hanhia..

Junamatka on sujunut joutuisasti kirjaa lukien (kiitos Jaana, aivan itkettävän ihastuttava kirja on!!) ja Stellan kanssa leikkien. Tänään selvisi myös se, että miksi useimmat paikalliset luulevat, että meidän pääasiassa pinkkiin puettua neitokaista luullaan pojaksi: täällä kaikilla pienille tytöille laitetaan muutaman kuukauden iässä korvakorut. En heitä arvostele, maassa maan tavalla, mutta en omalle lapselleni moisia laita ennen kuin hän itse niitä tajuaa haluta.

Jaaaaa.. kirjoitus jatkuu hikisestä Yogyakartasta. Juna saapui ajallaan Yogyaan ja menimme Stellan kanssa kahvilaan odottamaan kun Sämy kiersi muutamassa hotellissa katsastamassa tilannetta. Päädyimme ottamaan huoneen Bladok-hotellista, joka on tosi kiva ja siisti länsimaalaisten suosima paikka. Meillä on hotellin parhainta tasoa oleva huone ilmastoinnilla ja omalla terassilla, josta aukeaa näköala hotellin pienelle uima-altaalle. Nyt istumme hikisinä, Stella jälleen pelkissä vaipoissa, illallista odottaen ravintolassa. Huomenna ajattelimme katsastaa kaupungin ja ottaa rauhallisesti, kerätä voimia retkipäiviä varten. Varmaankin batiikkia tarttuu huomenna mukaan :)

Hikisiä halauksia smaragdin vihreältä Jaavalta,
-SsS-