Jakarta, Indonesia: päiväntasaajan toisella puolella

Haikeina hyvästelimme Jhoannen ja Tuukan hotellin edustalla maanantai-iltapäivänä. Sanoin Jholle, että ikävä häntä tulee, enkä yhtään liioitellut. Ihana vaimo veljelläni on. Toivottavasti kesäkuu koittaa pian ja nuoripari saa asiansa järjestettyä niin, että saamme pitää tervetulojuhlat neitokaiselle pihallamme.

Lento Manilasta Jakartaan lähti myöhässä, onneksi vain vartin, sillä ajankohta oli muutenkin epämiellyttävä Stellan kannalta. Tytön yöuniaika oli nimittäin jo käsillä, joten neiti nukahtikin nousun jälkeen rinta suussaan. Laitoimme Stellan nukkumaan lattialle jalkoihimme, ja siinä pieni matkalainen köllötti tyytyväisenä. Heräämättä jopa Cebun perinteisen nopeuskilpailun: kuka nostaa ekana passinsa voittaa palkinnon ;) Onneksi unta riittikin melkein koko 3,5 tunnin lennon ajaksi, olisi ollut aikas tuskainen matka muuten. Väsyneet matkalaiset laskeutuivat Jakartan lentokentälle muutaman minuutin yli puolen yön. Meille kello oli vielä tunnin enemmän, sillä Manilaan on tunnin aikaero. Jakartassa kello on siis viisi tuntia edellä Suomen aikaa. Maahantulomuodollisuudet sujuivat sukkelasti ja saimme laukut ja Stellan rattaat ehjinä hihnalta. Tyttö rattaisiin, rahanvaihtoon ja taksia metsästämään. Tai oikeastaan sitä ei tarvinnut metsästää, sillä yksi paikallinen mies lyöttäytyi seuraamme jo rahanvaihtotiskillä ja Sämy neuvotteli hänen kanssaan kuljetuksen hinnasta. Täällä rahat ovat kuin Monopolista konsanaan: taksimatkan hinnaksi sovittiin 150 000 rupiaa, eli noin 11 euroa. Parkkipaikalla selvisi, että kyseessä ei ollut mikään taksikuski, vaan taisi olla ihan tavallinen jantteri, joka kuskaili turisteja autollaan sovittuihin paikkoihin. Onneksi auto oli tilava ja ilmastoitu, joten kyytiin vaan ja usvaa putkeen. Öiset Jakartan kadut ovat lähes tyhjät, joten posotimme moottori ulvoen hotelliamme kohti. Autoissa lienee täällä erilaiset välitykset, sillä moottori huusi kuin viimeistä päivää kuskin polkiessa lähes satasta moottoritiellä. Nukkuva Stella sylissäni yritin katsella maisemia, mutta eipä pimeästä kaupungista oikein mitään kuvaa saanut. Vajaan tunnin matkan jälkeen kurvasimme hotellin pihaan, chekkasimme itsemme sisään ja ripeän suihkun jälkeen kierähdimme puhtaiden lakanoiden väliin. Hotelli on ihan siisti, ilmastointi on ja silleen.

Tänään tiistaina on jotenkin korostunut se, että nyt matkataan pikkuneidin ehdoilla. Jakartassa on huomattavasti kuumempi kuin Filippiineillä ja kosteus tekee olosta vieläkin tukalamman. Lähdimme Stellan ekojen päikkäreiden jälkeen etsimään murua rinnan alle, sillä nälkä alkoi olla melkoinen. Otimme taksin Jalan Jaksaan, joka on länsimaalaisten suosima halpiskatu vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä. Jalan Jaksassa on halpoja hotelleita ja pieniä edullisia ruokapaikkoja. Matkalla tiirailimme Jakartan nähtävyyksiä, joita ei matkaoppaan mukaan ole liiemmälti. Tämä on siis välipysähdys vain, huomenna matka jatkuu eteenpäin. Taksi jätti meidät JJ:n alkupäähän, josta lähdimme kävellen eteenpäin, Stella rattaissaan istuen. Kuumuus oli melkoinen ja aurinko paistoi kohtisuoraan taivaalta, joten kurvasimme kohtuullisen nopeasti ravintolaan, joka oli sisätiloiltaan edes vähän ulkoilmaa viileämpi. Aamupalaksi terveelliset paistetut banaanit suklaan ja mansikkahillon kanssa sekä paahtoleivät suklaan ja juuston (!!) kanssa. Minä sentään otin avokadomehun, jossa siinäkin oli suklaata seassa :) Stella alkoi aamiaisen jälkeen hermostua (silleen Stellamaiseen tapaan, pienen pientä käninää..), joten päätimme jättää nähtävyydet sikseen ja suunnata takaisin hotellille. Kuumuudessa ei todellakaan ole tyttöä kiva ulkoiluttaa! Taksimatkan jälkeen neiti pääsi onnellisena ilmastoituun hotellihuoneeseemme, jossa tokat päikkärit maistuivat. Tuossa tyttö köllöttää tyytyväisenä isinsä vieressä, pelkissä vaipoissaan.

Hotellin matkatoimisto järkkäsi meille huomiseksi junaliput Jakarta-Yogyakarta, joten aamulla on aikainen herätys. Juna lähtee läheiseltä Gambir-asemalta klo 8.15. Tämäkin oli helpotus, sillä nyt meidän ei tarvitse lähteä asemalle selvittämään lippuasiaa. Liput ovat ilmastoituun ensimmäiseen luokkaan, joten seitsemän tunnin matka pitäisi sujua viileissä merkeissä.

Meillä on edessä myös indonesian kielen opettelua, sillä paikalliset puhuvat kohtuullisen huonosti englantia. Ja kun täällä melkein 2 kk ollaan, niin koitetaan nyt miten kieli tarttuu pääkoppaan :) Kieli pitäisi olla tosi helppo oppia, sillä sanat sanotaan kuten kirjoitetaan.

Ensivaikutelma Indonesiasta ei poikkea kovastikaan Filippiineistä. Ihmiset ovat ystävällisiä, kovin kiinnostuneita sinisilmäisestä tyttärestämme. Katukuvassa tietysti merkillepantavaa ovat musliminaiset, jotka ovat pukeutuneet verhoaviin asuihin. Liikenteessä näkyy enemmän kaksipyöräisiä: mopoja ja moottoripyöriä; sekä intialaisen rikshan tapaisia kolmipyöräisiä kulkuneuvoja. Ruuhkat täällä ovat samanlaisia kuin Manilassa, mutta torvea käytetään onneksi molemmissa maissa säästeliäämmin esim. Intiaan verrattuna.

Terkuin, hyvinvoinvat retkeläiset SsS

ps. Lisäsin alle kuvia retken alkupuolelta.