Gili Air

Puolivälin krouvi lomallamme ohitettiin eilen maanantaina. Tuntuu siltä, että lomaa on vietetty jo jonkin aikaa, joten puolivälin ylitys ei tuntunut yhtään pahalta. Kiva olla lomalla, mutta tiedän, että kotiintulo on aivan ihanaa. Ihanaa nähdä kaikkia rakkaita taasen.. Eilen lähdimme tutustumaan saaren keskiosiin. Matkaoppaassa sanotaan, että saaren ympäri on mukava kävellä, mutta keskiosa on kuin labyrintti; sinne ei kannata mennä. Noh, me viis veisasimme moisista neuvoista. Olimme kuulleet, että saaren keskellä kylässä on kauppa, joten sinne siis. Lähdimme käppäilemään aamiaisen ja Stellan päikkäreiden jälkeen auringon ollessa kuumimmillaan. Onneksi tientapainen oli osittain varjoisa reunoillaan kasvavien puiden ansiosta. Vastaamme käveli ja pyöräili paikallisia ihmisiä, turisteihin emme matkan varrella törmänneet. Kaikki tervehtivät meitä ystävällisesti kun kävelimme syvemmälle saaren uumeniin. Hetkisen kuljettuamme tie muuttui leveämmäksi ja päällystetyksi. Olimme saapuneet Gili Bulevardille, kutsuttakoon sitä näin :) Taloja oli harvakseltaan, mutta kaipa tätä kyläksi voi kutsua, tuumin. Tunnelma oli varsin unelias, emmekä nähneet montakaan ihmistä. Muutamia koululaisia oli matkalla kouluun/koulusta kotiin.

Olimme Ubudista ostaneet taulun, jonka taiteilija vaimo oli pakannut hyvin, mutta viimeisenä Ubudin iltanamme Sämy ilmaisi huolensa taulun kohtalosta: se ei tarvitse kuin yhden epähuomiossa suunnatun kolhun, ja taulun on entinen. Maalipinta ei todennäköisesti kestä ruttuun menemistä. Joten Sämy lähti vielä kyseisenä iltana etsimään avoinna olevaa taidegalleriaa, josta olisi saanut ostettua muovisen tai kartonkisen putken. Retki oli turha, sillä kaikki kaupat olivat jo kiinni. Joten olemme varoneet taulun kuljettamista siitä lähtien. Noh, kävellessämme Gili Bulevardia spottasin yht'äkkiä paikallisen Bauhausin. Pienessä rautakaupassa oli pieni valikoima rakennustarvikkeita, ja niiden joukossa muoviputkia. Ei ole totta! Saamme kuin saammekin taulun ehjänä kotiin! Täytyy tehdä vielä toinen excursio kylään ja ottaa taulu mukaan, jotta saa sahattua sopivan mittaisen pätkän putkesta.

Kylän kauppa osoittautui aivan uskomattomaksi sekatavarakaupaksi. Tarjolla oli kaikkea mitä kuvitella saattaa. Ja kaikkea senkin päälle. Sortimentti kattoi kaiken pyörösahasta (kirj. huom.: joku iso työkalu) ja elävistä kanoista kuivattuihin (ja kärpästen peitossa oleviin) kaloihin, Nokia kännyköihin ja vaatteisiin. Tunnelma kaupassa oli hikinen ja tukala, kun kärpäsiä pyöri myyntitiskin päällä olevien täysien kalavatien yllä. Kaupan myyjä otti asiakkaan ostoslistan, keräsi ostokset asiakkaan ostoskoriin ja laski sitten yhteissumman. Ostimme tertun banaaneita ja muutaman suklaapatukan. Muoviputken tulemme hakemaan myöhemmin.

Päätimme jatkaa matkaa eteenpäin, tylsähän olisi vain palata takaisin hotellin suuntaan. Kävelimme kohti saaren toista puolta ohittaen matkalla koulun ja jonkun virallisen näköisen rakennuksen. Mikä lie oli, kun tekstit olivat vain indonesiaksi. Tie senkun kapeni ja rakennukset alkoivat muuttua asuinrakennuksista asumattomiksi hökkeleiksi. Lehmät vaan ammuivat ja tuijottivat meitä tallustaessamme laitumen laitaa kulkevaa polkua. Viimein meri alkoi häämöttää puitten takaa ja saavuimme täysin autiolle valkohiekkaiselle rannalle. Aallot murtuivat valkohuippuisina noin 50 metrin päässä rannasta olevaan riuttaan, joten rannassa aallokko oli varsin matala. Korallia oli kerääntynyt rantahiekkaan kasapäin, joten varpaitamme varoen kävelimme veteen ja lilluttelimme itseämme lämpimässä rantavedessä. Ihanaa olla kolmestaan, ihan omassa rauhassa, "omalla" yksityisrannalla. Stella otti uintireissun jälkeen jälleen tuntumaa hiekkaan, ja nopeasti näyttää tyttö oppivan. Edellisenä päivänä hiekkaa meni "kilokaupalla" suuhun, mutta siitä oppineena tyttö tyytyi upottamaan sormiaan ja varpaitaan hiekan uumeniin. Uiminen tunnetusti väsyttää ja Stella alkoi uhkaavasti uuvahtaa, joten päätimme lähteä takaisin toiselle puolelle saarta. Tyttö nukahtikin oitis rattaisiin päästyään ja hikisinä työnsimme tytön takaisin hotellille.

Iltapäiväpannukakut rantaravintolassa nautittuamme kävelimme hotellimme ohi, jolloin henkilökunta kyseli josko olisimme kiinnostuneita snorklausretkestä. No mikä jottei! Joten seuraavan päivän ohjelma on siis järjestyksessä. Kiva kun tekemistä ilmaantuu ilman sen suurempaa vaivannäköä :)

Tänään tiistaina (vaikkakaan viikonpäivillä täällä ei ole mitään väliä) nautimme aamiaisen ja valmistauduimme snorklausretkelle lähtöön. Kanssamme samaan lasipohjaveneeseen tuli indonesialais-brittiläinen pariskunta, Nabu ja Mike, jotka asustavat Jakartassa. Vene oli aika kapea, joten lasipohja oli sekin kapea, noin 20-tuumaisen laajakuva-tv:n kokoinen. Näkymät olivat kuitenkin upeat, sillä merenpohja täällä on todella rikasta jo matalissakin syvyyksissä. Kuski ohjasi veneen Gili Menon lähellä sijaitsevaan snorklauskohteeseen, ja me veneeseen jääneetkin saimme ihailla kaloja ja koralleita. Imetin juuri Stellaan kun muut ryhtyivät innoissaan osoittelemaan veneen lähistölle; barrakuda oli lipunut ohitsemme. Sämy ja Mike vetivät sukelluslasit päälle ja räpylät jalkaan ja hyppäsivät veteen. Sämy lähti sukeltamaan kauemmas veneen kapteenin kanssa kun Mike jäi veneen lähistölle. Mike osoittautui hieman kokemattomaksi sukeltajaksi, sillä parin minuutin uiskentelun jälkeen keski-ikää lähenevä, kaljamahainen mies hädin tuskin selvisi takaisin veneeseen, niin poikki hän oli. Taisi mennä veteen vain koska Sämykin meni eikä voinut näyttää nuorelle tyttöystävälleen että on hannari ;) Sämy ui kauas kapun kanssa ja kertoi palatessaan, että olivat nähneet tosi ison kilpikonnan.

Matkamme jatkui Gili Travanganille, jonne Nabu ja Mike jäivät matkalaukkuineen. Saari näytti juuri niin turistirysältä kuin kuvitella saattaa: pieniä hotelleja ja ravintoloita vieri vieressä, uimaranta täynnä aurinkotuoleja ja ihmisiä huomattavasti enemmän kuin Air'lla. Selkeästi saari ei ole meidän paikkamme. Stella oli nukahtanut rattaisiinsa 15 Hv-moottorin pöristessä tasaisesti, joten toivoin itsekin pääseväni snorklaamaan seuraavaan kohteeseen päästyämme. Stella kuitenkin heräsi juuri kun olin valmistautumassa sukellukseen, mutta kapu ja apumies vakuuttivat viihdyttävänsä tyttöä. No jospa pienen pulahduksen tekisin.. Muuten ei mitään ongelmaa olisikaan, jos uskaltautuisin yksin veteen; Sämy voisi olla Stella-vahtina. Mutta kun olen itsekin niin hannari, etten uskalla ilman tukiuittajaa veteen polskimaan. Joten jätimme Stellan hetkoseksi leppoisien venemiesten huomaan ja lähdimme uiskentelemaan uskomattoman lämpimään veteen. Ekaa kertaa snorklasin räpylät jalassa, ja se olikin kivaa! Näimme koralleita, suuren pikkukalojen parven sekä muutamia isompia kaloja. Kuulimme kapun huudon veneestä: turtle, turtle! Hän viittilöi eteemme ja polskuteltuamme hetkisen näimme edessämme kohtuullisen suuren kilpikonnan. Voi miten hauskaa!! Sitten näimme vielä toisen kilpparin, joka puuhasteli jotain pohjassa ja lähti sitten nousemaan hengittämään. Majesteetillisen hitaasti konna lipui viistosti pintaa kohti. Se ei näyttänyt laisinkaan pelkäävän meitä, joten olisi varmasti voinut mennä vaikka koskemaan sitä. Upea kokemus!! En halunnut olla kovinkaan kauaa vedessä, joten hilasin itseni takaisin veneeseen tyttäreni seuraksi, kun Sämy teki vielä pienen kierroksen vedessä.

Kapu kysyi haluaisimmeko mennä lounastamaan Gili Menolle. No tottahan toki! Uidessa tulee myös nälkä. Joten rantauduimme tyhjälle hiekkarannalle auringossa kulahtaneiden bamburakennusten eteen. Kyseessä oli pieni ravintola, Diana Cafe, jossa oli muutama asiakas ja hitaasti liikkuvat tarjoilijapojat. Nautimme lounaamme ylhäällä bamburakennelman toisessa kerroksessa ja ihailimme näkymää Gili Travanganille. Saarten välillä on vain pari kilometriä matkaa. Jos Gili Travangan on saarista kehittynein, on Meno kaikkein alkeellisin. Olimme hetkisen harkinneet josko olisimme Air'n jälkeen tulleet hetkeksi Menolle, mutta taidamme jättää väliin. Saarella on kuulemma yksi hotelli, jossa ilmastointi, mutta muuten rakennuskanta näyttää aika alkeelliselta.

Lounaan jälkeen menimme vielä Air'n edustalle snorklaamaan ja nukkuva Stella salli minunkin kokea merenalaisen maailman kauneus. Oikein onnistunut reissu oli. Eikä hintakaan päätä huimannut, 80 000 Rp per nenä eli noin 6 €.

Pinta alkaa meillä olla aika kivan värinen, joten kauheasti ei tarvitse sitä enää suojata. Alamme olla ihan eri rotuisia kuin kalpea, auringolta suojattu tyttäremme, vaikkakin Stellan ihokin on vähän päivettynyt ahkerasta Laveran vauva-aurinkorasvan käytöstä huolimatta :)

Halauksin,

-SsS-