Solo

Nautimme viimeiseen asti viiden tähden hotellin ilmapiiristä ja kävimme aamiaisen jälleen chillailemassa hotellin uima-altaalla, jonne tällä kertaa aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Stellalle aurinkorasvat pintaan, uikkari päälle ja huivi päähän ja eikun uimaan! Tyttö yritti juoda allasta tyhjäksi siinä kuitenkaan onnistumatta ja polskutteli iloisena 29 asteisessa vedessä. Lopulta oli pakko lähteä huoneeseen pakkaamaan.

Maksoimme itsemme ulos Phoenix Hotellista ja henkilökunta kyseli mikä on seuraava etappimme. Kerroimme suuntaavamme Soloon ja he kysyivät onko meillä jo taksi tilattuna. Sanoimme menevämme junalla ja he katsoivat meitä hämmentyneinä. Junassa ymmärsimme miksi. Taksikyyti Soloon olisi maksanut 300 000 Rp kun taas junaliput kustansivat yhteensä 16 000 Rp ja ajallisesti kulkuneuvot menivät todennäköisesti aika yksiin. Juna saapui ajallaan laiturille, ja tällä kertaa oikealle laiturille :) Hilppasimme kyytiin ja totesimme, että junassa ei ole eri osastoja eikä ilmastointia, joten matkustimme paikallisväestön seurassa kohtuullisen kuumassa junassa. Tämä selittänee hotelliväen kummastuksen. Ovat tainneet tottua vähän eri tavalla matkustaviin hotellivieraisiin :) Me taas olimme tyytyväisiä matkan etenemiseen ja noin tunnin junamatkan jälkeen olimme uudessa kaupungissa. Pienen paikannusongelman jälkeen totesimme olevamme muutaman kilometrin päässä hotelliehdokkaastamme, joten hyppäsimme taksiin. Taksi ei meinannut millään löytää oikeata katua, mutta viimein löysimme pienen, kapean kujan, jolla Cakra Homestay sijaitsi. Sämy lähti kysymään huonetta kun minä jäin Stellan kanssa taksiin odottamaan tavaroiden kanssa. Sämy palasi kujalta päätään nyökytellen; oli löytänyt meille huoneen.

Cakra Homestay osoittautui viehättäväksi ja erittäin rauhalliseksi hotelliksi, joka ei näyttänyt olevan kovinkaan täynnä. Vetäydyimme huoneeseemme, joka on kohtuullisen viihtyisä ja ilmastoitu. Kylpyhuone on suomalaisittain hieman erikoinen: wc-pytty on, mutta siinä ei ole huuhtelua. Huuhteluvesi otetaan kauhaan seinässä olevasta hanasta tai ammennetaan hanan alla olevasta laatoitetusta, noin metrin korkuisesta altaasta, joka lasketaan täyteen vettä ilmeisesti jotta vesi lämpenisi. Suihkusta ei nimittäin tule kuin viileätä vettä. Niin, ja lavuaaria ei ole ollenkaan. Huoneemme sijaitsee toisessa kerroksessa, ja kulku siihen on koko talon mittaiselta terassilta. Terassilta avautuu todella kaunis näkymä hotellin kattojen ylle, jotka ovat jaavalaiseen tyyliin punaruskeasta tiilistä ja kaarevia muodoltaan. On kuin lohikäärme köllöttäisi katonharjalla. Asumme siis Kung Fu -elokuvassa. Stella oli tosi väsynyt matkasta, joten peseytymisen jälkeen tyttö nukkui parin tunnin päikkärit meidänkin levätessä ja Sämyn suunnitellessa seuraavaa siirtoamme. Pääsimme liikenteeseen vasta puoli kuuden maissa illan jo hämärtyessä. Juttelimme hetkisen terassilla huoneensa ulkopuolella istuskelleen belgialaismiehen kanssa. Keski-ikäinen mies kertoi viettävänsä Solossa yhteensä viisi viikoa tanssia opiskellen. Mies suositteli illallispaikkaa, jota lähdimmekin paikallistamaan. Nälissämme (aamupala syöty kello 9:30) tilasimme lähes puolet ruokalistasta.

Kaupunki oli jo sunnuntai-iltana varsin hiljainen, joten illallisen jälkeen lähdimme takaisin hotellille. Sämy meni selvittämään paikan aamupalatatarjontaa ja minä palloilin ympäristöön tutustuen Stella sylissäni. Kurkkasin hienosti sisutettun avaraan huoneeseen jossa tv:tä katsonut mies kohotti kysyvästi kulmiaan. Tajusin miehen istuvan omassa olohuoneessaan, ei tämä turhaan Homestay (kotimajoitus) ole! :) Taisin hämmentyä tilanteessa sen vuoksi, että sisäpihalla sijaitsevassa olohuoneessa ei ole seiniä. Katto vain palkkien varassa. Sämy tiedusteli myös retkien järjestämisestä ja mies lupasi kysyä asiasta kaveriltaan. Hotellilla on myös uima-allas, jonka ympäristö oli illalla tunnelmallisesti valaistu ja ilmapiiri varsin itämainen. Hengattuamme hetken huoneellamme retkiopas tulikin henk. koht. paikalle ja sovimme retkestä seuraavalle päivälle.

Levottomasti nukutun yön jälkeen menin ihastelemaan terassinäkymäämme ja tervehdin terassilla istuskelleita naapurihuoneen miehiä. Toinen heistä puhuikin kohtuullista englantia ja esittäytyi Tony'ksi. Hän oli Solossa lääkäriseminaarissa. Kysyessäni hotellin aamupalakäytännöstä, joka oli jäänyt edellisenä iltana epäselväksi henkilökunnan heikon englannin vuoksi, Tony tarjoutui auttamaan. Hän pyysi kaveriaan kirjoittamaan sanelustaan toiveemme ylös indonesiaksi ja antoi lopuksi lapun tarjoilijamiehelle. Tony sanoi auttavansa mielellään jos vain pystyy. Siinä tuli sitten selvitettyä perhesuhteet, ammatit, iät jne. Aamiaisen jälkeen opas tulikin jo hakemaan meitä ja siirryimme sisäpihalle odottamaan autoa.

Oletimme matkustavamme jollakin tavallisella taksilla, mutta eteemme ajettin vastakiillotettu musta Toyota (ajettu 22 000 km), jossa oli himmeät kromivanteet ja ylisuuret ja ylileveät matalaprofiilirenkaat. Miettiessämme mihin Stellan rattaat laittaisimme totesimme takakontin olevan täynnä. Sen oli valloittanut järjettömän kokoinen poppivehje. Koko tuunauksen hinnaksi Sämy arvioi noin 20 000 euroa. Vekotin oli plaseerattu takakonttiin niin, että se oli verhoiltu nahalla jälkikäteen: vahvistimet ja kaiuttimet oli upotettu nahan sisälle. Noh, sujunee se matka tällaisellakin laitoksella, totesimme ja hyppäsimme takapenkille. Kuskina toimi ilmeisesti talon poika, joka pitkässä suitussa tukassaan vaikutti hieman naismaiselta. Poitsun narsistisesta luonteesta kertoo ehkä jotakin se, että taustapeili oli käännetty niin, että siitä näki ajaessaan oman kuvajaisensa ;) Auto tärisytti pihatieltä isommalle tielle ja Sämy valaisi tilanne minulle: auto oli niin paljon madallettu ja alusta jäykistetty, että iskunvaimentamilla oli äärimmäisen vähän (jos ollenkaan) toimintatilaa. Joten ajo autolla oli kuoppien ja töyssyjen väistelyä; aivan älytöntä siis ajatellen täkäläisiä teiden kuntoja!

Tie nousi ylemmäksi ja ylemmäksi ja kävi kapeammaksi ja kapeammaksi. Jyrkissä mutkissa auton renkaat jurnuttivat koteloa vasten, tuntui pahalta. Helmat ottivat osumaa epätasaisimmissa kohdissa, mutta kuski senkun naureskeli. Reilun tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme ensimmäiselle temppelille: Candi Sukuh. Se on Hindu-temppeli, jonka uskotaan olleen Shivaismin ja hedelmällisyyskultin pyhättö. Kivestä oli hakattu miehen ja naisen sukuelimen kuvat. Lisäksi maassa makasi noin 2,5 metriä halkaisijaltaan olevia kilpikonnia, yhdestä ja samasta kivestä tehtynä. On siinä ollut aikalaisilla nostamista! Temppeli on vaikuttavalla paikalla vuoren rinteellä, noin 900 metriä Solon tasangon yläpuolella. Siellä oli vain muutama muu paikallinen turisti, joten saimme tutustua paikkaan rauhassa.

Matkamme jatkui toiselle temppelille, Candi Cetho'lle, joka oli edellistäkin korkeammalla, 1400 metrissä. Matkaoppaan mukaan siellä käy erittäin vähän turisteja, sillä paikka on niin haastava. Kieltämättä, helmat laahaten matkamme taittui pikkuruista tietä vuoren rinnettä ylös. Ihmettelimme miksi kundi ajattaa turisteja tämmöiseen paikkaan tällaisella autolla. Loppumatkasta auton voimat loppuivat. Ylämäki kävi liian jyrkäksi eikä vääntö yksinkertaisesti riittänyt, joten otimme repun selkään, Stellan syliin ja kävelimme viimeiset 250 metriä noin 45 asteista mäkeä ylös. Oppaamme oli tupakkamiehiä, joten hän jäi muutamaan otteeseen vetämään henkeä. Ollessamme noin puolessa välissä taivaltamme kohti lippuluukkua kuskimme ajoi auton ylös peruuttaen, kytkimen haju perässään. Tekee eetvarttia autolle tuollainen kohtelu.. Maksoimme 10 000 Rp:n pääsymaksun (0,75 €) ja kiipesimme jyrkät portaat temppelialueelle. Eteemme avautui upea näkymä: tumman harmaasta kivestä oli rakennettu taidokkaasti portit, joiden kautta pääsi aina korkeammalle ja korkeammalle tasolle. Temppelissä oli myös nähtävänä mieheyden ja naiseuden symbolit, kiviset Lingam ja Yoni. Suuri kilpikonna täälläkin vartioi sisäänkäyntiä. Upea paikka!

"Oppaamme" oli jäänyt ottamaan nokosia temppelialueen reunalle, joten palasimme hänen kanssaan autolle. Matkalla pysähdyimme turistien viihdytyspaikkaan syömään. Stellakin veteli innoissaan riisiä kupuunsa :) Ja esitteli ensimmäistä kertaa konttausasentoa!!! Väsynyt retkeläinen nukahti paluumatkalla, kaikista töyssyistä huolimatta.

Hotellilla saimme kuulla, että tänään hotellin musiikkisalissa on paikallisen musiikin esitys. Joten sinne siis! Huomenna ohjelmassa Solon shoppailumestoihin tutustumista ja päätös matkan jatkosta. Kotiinpaluu ei ole vaihtoehtojen joukossa ;)

Kaikki hyvin täällä päiväntasaajan toisel puolen. Viihdymme!

-SsS-

ps. yritimme vajaan tunnin ajan saada kuvia ladattua mutta ei onnistu. Koitamme lisätä niitä myöhemmin, mahdollisesti huomenna. Voikaa hyvin!

Temppelitunnelmaa

Torstai-illasta vielä sen verran, että menimme kaupan kautta takaisin hotellille. Olin Filippiineillä kysynyt jokaikisessä baarissa mahtaisiko heillä olla alkoholitonta olutta myynnissä, ja reaktiot vaihtelivat epäuskosta huvittuneisuuteen. Yksikin tarjoilija ihmetteli, että onko sellaista edes olemassa :) Noh, kaupassa ehdin juuri luopua ajatuksesta, että tällä reissulla joisin alkoholitonta olutta, silmäni havaitsivat oluttölkin, jossa luki 0 %. Ei ole totta!! Alkoholitonta olutta, JEE! Innostukseni hieman laantui hotellilla kun maistoin juomaa. Siihen oli jostain kumman syystä lisätty karamelliaromia, joten juoma oli imelätä.

Perjantaiaamupäivän otimme erittäin rennosti; aamiaisen jälkeen painuimme takaisin hotellille ja Stella & Sämy ottivat päikkärit minun rentoutuessa Jaanan kirjan parissa terassillamme. Ohessa näkymä terassiltamme altaalle.

Täsmällisesti klo 14 kuski tuli hakemaan meitä ja noin 40 minuutin matka Prambanan'n temppelialueelle alkoi. Kyytiin ei tullut ketään muita, joten pikkubussi oli kokonaan käytössämme. Prambanan, UNESCOn maailmanperintö kohde, on Jaavan suurin hindutemppeli. Se on alunperin rakennettu 800-luvulla, mutta luonnonmullistusten myötä se on kärsinyt kovia. Temppelit olivat aikojensaatossa romahtaneet ja niiden rekonstruointi alkoi vuonna 1930. Työ on ollut melkoinen palapeli, sillä temppeleistä ei ollut kuvia, joten entisöijät joutuivat kokoamaan temppelit pala palalta sovitellen mikä pala kuuluu mihinkin!! Ja kun tämä työ oli saatu päätökseen, kevään 2006 maanjäristys teki paljon tuhoa alueella. Temppelialue oli suurimmalta osin nähtävissä ja koettavissa, mutta suurimpaan temppeliin (Shiva) ei päässyt sisälle.

Temppeli on pyhitetty kolmelle Jumalalle: Brahmalle (luoja), Vishnulle (ylläpitäjä) ja Shivalle (tuhoaja). Olimme erittäin onnekkaita, sillä Vishnun temppeli oli avattu kolme viikkoa aiemmin kun maanjäristyksen aiheuttamat vahingot oli saatu korjattua. Asiantunteva opas kertoi mielenkiintoisia yksityiskohtia temppelistä ja teimme kierroksen alueella. Temppeliin oli tutustumassa myös iso ryhmä paikallisia koululaisia. He olivat huomattavasti kiinnostuneempia Stellasta kuin 800-luvun hindutemppelistä. Taisimme olla paikan vetonaula, sillä Sämyn laskeutuessa yhden temppelin portaita alas Stella sylissään, yksi koululainen kysyi, että saako ottaa kuvan heidän kanssaan. Vieressä seisoneet tytöt ryntäsivät innosta kirkuen mukaan kuvaan, ja Sämy paistatteli Stella sylissään koululaisten keskellä kuin paraskin aurinkokuningas! Kyllä meillä oli hauskaa :) Temppelialueella oli muuten aika rauhallista, sillä nyt ei ole mikään turistikausi. Mutta vilkkaimpina päivinä alueella käy 45 000 ihmistä. Mahtaa vilske olla melkoinen.. Retkemme aikana ripotteli vettä, joten kuvista tuli hieman harmaita. Mutta eipä pieni sade meitä haitannut. Ei ollut ainakaan liian kuuma.

Illalla kävimme syömässä ja Sämy varasi meille seuraavalle päivälle uuden hotellihuoneen netin kautta. Painuimme ajoissa nukkumaan, sillä aamulla olisi aikainen herätys.

Heräsimme klo 04.30 ja klo viiden jälkeen tuli auto noutamaan meitä Borobudur'n Buddha-temppelille. Temppelille kannattaa mennä aikaisin aamulla, sillä se on ensinnäkin kaunein aamunkoitteessa, ja siellä on vähiten porukkaa silloin. Pikkubussissa matkustivat myös kaksi indonesialaista tyttöä ja ranskalainen mies. Borobudur on myös 900-luvulta ja se koostuu kuudesta eri tasosta sekä niiden yläpuolella olevasta tsupasta. Temppeli on hyvin suuri Buddha-temppeli, jolle tehdään pyhiinvaelluksia Eurooppaa myöten. Mekin näimme ryhmän italialaisia, jotka seurasivat laulaen buddhalaismunkkia. Jälleen kerran nautimme asiantuntevan oppaan kertomuksista. Nähtävyyksistä saa kyllä paljon enemmän irti, kun investoi hieman oppaan palkkaamiseen. Mitäpä temppelin historiasta ja sen tarinoista olisi tiennyt ilman opasta.. Temppelin huipulla saimme jälleen kerran yleisöryntäyksen aikaiseksi, mutta Stellan väsymykseen vedoten hilppasimme nopeasti paikalta. Mutta kyllä meidät on ikuistettu moniin indonesialaisiin valokuva-albumeihin :)

Paluumatka sujui mukavasti ranskalaismiehen kanssa jutellessa. Hän osoittautuikin hengenheimolaiseksi: vastusti rokotuksia, käytti homeopaattisia valmisteita. Hän sanoi, että olen ensimmäinen, joka jakaa hänen kanssaan ajatuksen, että pienelle lapselle (tai isommallekaan) ei pitäisi antaa lehmänmaitotuotteita :) Juttelimme kiivaasti koko matkan ja juttu jäi pahasti kesken, joten sovimme, että menemme tänään porukalla illalliselle. Kiva ilta siis tiedossa kolmen Ässän ja Boriksen kesken :)

Hotellilla laitoimme kamppeet kasaan ja otimme taksin toiselle hotellille. Asustelemme nyt yhden yön viiden tähden hotellissa, Phoenix Hotel'ssa. Onpahan melkoisen hieno paikka. Ja Tuukalle tiedoksi, täällä on karppiallas :) Juuri täällä altaan reunalla blogia kirjoittelen. Käytiin Stellan kanssa äsken uimassa ja sitten tyttö otti nokoset rattaissaan. Henkilökunnan pokkuroinnilla ei taida olla mitään rajaa: luottokorttikin ojennetaan kahdella kädellä takaisin syvän kumarruksen kera: "Your Master Card, Sir."















Huomenna otamme suunnan seuraavaan kaupunkiin Soloon, noin 45 min junamatkan päähän. Katsotaan mihin junaan nyt päädymme ;)

Terveisin, 36 astetta päivällä, 29 yöllä :)

ps. laittelen kuvia retkiltämme illallisen jälkeen, muutaman tunnin kuluttua.
pps. Kuvat lisätty :)

Yogyakarta

Kyllä se niin vaan on, että pari ensimmäistä lomaviikkoa menee lomatunnelmaan pääsemiseen. Nyt vasta alkaa tuntua siltä, että nyt relataan eikä ressata.

Ensimmäinen päivä Yogyakartassa on kulunut nähtävyyksiin tutustuessa ja seuraavien päivien ohjelmaa suunnitellessa. Normipäivä siis.. ;) Kuumaa täällä ainakin piisaa. Retkikuntamme kaksi blondia ovat hieman ihmeissään täällä helteessä, mutta toivotaan, että olosuhteisiin sopeutuminen tapahtuisi mahdollisimman pian. Stella tuntuu olevan tyytyväisin ilmastoidussa hotellihuoneessa mutta kyllä hymy irtoaa herkästi ulkoilmassakin, niskatukka hikisenäkin :)

Aamiaisen jälkeen teimme Lonely Planetin ehdottaman kävelykierroksen kaupungilla. Nähtävää matkan varrella olivat Malioboron ostoskatu, jolla totesimme, että täkäläinen batiikki on eri asia kuin mitä olimme kuvitelleet. Batiikki täällä on ruskeasävyistä tiheäkuvioista kangasta, ei sellaista hippityylistä jota me olemme tottuneet batiikiksi kutsumaan. Kyllä basaarityyliseltä Malioborolta löytyi myös Sämyn mieleisiä T-paitoja, "tosi hienojen" Marlboro-fontilla printattujen Marioboro-shortsien seasta. Pysähdyimme yhden kellokaupan eteen huoltamaan Stellaa, ja yksi myyjä tuli juttelemaan kanssamme. Mies kyseli olemme jo tutustuneet läheisiin nähtävyyksiin, Borobudurin Buddha-patsaaseen jne. Hän kehoitti tekemään kyseisen retken aamunkoitteessa, jolloin paikalla on vähemmän väkeä. Sitten mies kysyi, että olemmeko jo käyneet valtion batiikkimyymälässä. Siellä pääsee kuulemma tutustumaan batiikin valmistamiseen ja sieltä voi ostaa aitoa batiikkia. Mies neuvoi miten paikan löytää ja me käännyimme miehen osoittamaan suuntaan. Satuin onneksi katsomaan taakseni kun kävelimme miehen luota pois, ja huomasin, että äijä lähti kaupan luota poispäin, mutta kääntyi takaisin kaupalle kun huomasi minut. Meitä oli yritetty vetää höplästä! Olimme molemmat lukeneet Lonely Planetin varoitukset miehistä, jotka johdattavat turistit "valtion kauppaan", jossa turistit päätyvät ostamaan sairaan kalliita tuotteita ja äijät saavat kovat provikat päältä. Jotenkin emme osanneet yhdistää lukemaamme ja "kellokaupan myyjää" toisiinsa. Käännyimme tietysti takaisin aiemmin etenemäämme suuntaan ja ohikulkiessani heristin äijälle sormeani. ONNEKSI joku sai minut kääntämään katseeni takaisin mieheen!

Matkaoppaan kävelykierroksen päätepiste oli Kraton, sultaanin palatsi, johon pääsee tutustumaan oppaan kera. Sultaani asuu palatsissa, joten koko palatsiin ei ole tavallisella tallaajalla asiaa. Nykyisin vallassa oleva sulttaani on nro 10. Kun hänestä aika jättää, valtaan astuu sulttaanin veli, sillä nykyisellä sulttaanilla on viisi tytärtä, ei yhtään poikaa perilliseksi. Sulttaani nro 9 on vastuussa Indonesian itsenäistymisestä Hollannin vallan alta vuonna 1949, joten hän on nostettu Kratonissa jalustalle. Esillä on mm. sulttaanin ympärileikkausvaatetus, ratsastuskäsineet ja ehkä hienoimpana intohimoisena kokkina tunnetun sulttaanin kauhat, kihvelit, suolat ja sokerit. Sämy muisteli kaiholla Edinburghin linnan kruununjalokivinäyttelyä.. Oppaanamme oli mukava nelikymppinen nainen, joka ihasteli pientä neitokaistamme ja esitteli oman 2,5-vuotiaan poikansa videoklippiä (Nokian) kännykällään. Kuulimme naiselta mm. että Indonesiassa ei muilla paitsi sulttaanilla ole väliä onko lapsi poika vai tyttö. Ja täälläkin isit pääsevät synnytykseen mukaan. Äitiyslomaa täällä ei tunneta, vaan kotona jos ollaan vauvan kanssa, rahaa ei tule mistään.

Kävely sai riittää, joten otimme paluumatkalle polkupyörärikshan. Mukavaa matkantekoa kun näkee maisemia hissuksiin. Hotelliin päästyämme vaihdoimme koko sakille uikkarit päälle ja painuimme hotellin uima-altaalle. Stellakin polskutteli (hieman epäluuloisena) ensin äidin ja sitten isin sylissä. Lomatunnelmaan on helppo päästä viileässä allasvedessä auringon paistaessa ja pienen vesiputouksen valuttaessa vettä altaaseen. Allas on korkein muurein suojattu, ja muurien koloissa kasvaa saniaisia ja muita kasveja, joten olo on suojattu. Ja vieressä kohoaa kirkko, joka vaikuttaa tunnelmaan.

Indonesiassa on jotakin ihmeellistä; täällä on aivan valtavasti perhosia. Kiinnitin ensimmäisen kerran asiaan huomiota Jakartassa katsoessani hotellihuoneen ikkunasta ulos. Valtavan suuria valkoisia perhosia lenteli vilkkaasti liikennöidyn nelikaistaisen tien vireustalla kasvavan puun luona. Toisen kerran näin samalaisia perhosia kun odotimme junaa Jakartassa: vieressä avautuvan puiston puissa liihotteli useita perhosia. Ja täällä Yogyassa olen nähnyt monenlaisia, kauniita, värikkäitä perhosia. Upeaa!

Huomenna lähdemme klo 14 Prambanan temppelialueelle, jossa suurin temppeli on Shiva-temppeli. Ja ylihuomenna on aikainen lähtö klo 05 Borobuduriin. Mutta niistä lisää myöhemmin :) Ja koitetaan saada niitä velipojan toivomia kuvia hotellilta otettua. Nyt täällä tulee vettä, eka sade sitten saapumisemme, vaikka sadekausi pitäisi täällä olla.

Tuulahdus lämpöä sinne lumen keskelle!
-kolme matkalaista-

Juna Yogyakartaan

Keskiviikkoaamuna herätys oli aikaisin, heti kuuden jälkeen. Hotellin matkatoimisto oli epäillyt kasvisruuan saatavuutta junassa, joten kävin yksikseni hotellin aamiaisella. Sämy oli saanut kamppeet jälleen kerran pakattua kun menin huoneeseen takaisin, ja Stellakin heräsi juuri sopivasti. Eikun taksilla juna-asemalle. Olimme hyvissä ajoin asemalla, ja odottelimme junaa asemalaiturilla nro 3, niin kuin meille oli opastettu. Junia tuli ja meni, hurjimman näköisiä olivat paikallisjunat, jotka olivat aivan tupaten täynnä. Matkustajia oli junien katoillakin!! Siinä VR:lle säästövinkki: junayksiköt lyhyemmiksi ja kattopaikat käyttöön :) Juna saapui noin 10 minuuttia myöhässä laiturille ja lähdimme kävelemään vaunua nro 3 kohti. Sämy kysäisi ohikulkiessaan junan henkilökunnalta, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Järkytykseksemme neitokainen tokaisi huonolla englannilla: junanne meni jo, olette missaannet sen! Siis mitä??! Olemme seisseet asemalla lähes tunnin ja olleet juuri sillä laiturilla mikä meille neuvottiin! Juna olikin kuulemma tullut viereiselle laiturille nro 4, ja kuulutukset kun ovat indonesiaksi, ei kaksi (ja puoli) hassua turistia tajua niistä mitään. Junaneitokainen sanoi, että tämäkin juna menee Yogyakartaan, mutta meidän täytyy ostaa uudet liput. Just joo, otsasuoneni alkoi pullottaa uhkaavasti.. Paikalla sattui seisoskelemaan englantia muutaman sanan taitava kantaja, joka viittoili meidät rauhottavasti mukaansa ja johdatti meidät lähistöllä seisovan asemahenkilön pakeille. Tämä ei aikaillut, vaan kutsui radiopuhelimella pukuun sonnustautuneen miehen, joka sanoi: "No problem!" ja kehoitti meitä seuraamaan. Seurasimme siis pukumiestä ja kantajaa ilmastoituun junavaunuun ja asettauduimme istumaan. Kaipa tälläkin perille pääsee. Pukumies ilmestyi hetkosen kuluttua lippujen tarkastajan kanssa paikalle ja toisti rauhoittelunsa: No problem. Hän otti lippumme ja kävi supattamassa jotakin lipuntarkastajan kanssa. Sitten hän istahti viereiseen penkkiin ja pyysi Sämyn viereensä. Mies sanoi, että meidän ei tarvitse maksaa täyttä hintaa uusista lipuista, vaan ainoastaan 200 000 rupiaa (liput maksoivat alunperin 480 000 Rp). Sämy kaivoi jo setelit lompakostaan kun S. Halttunen nosti metakan: Eihän me nyt herranjestas makseta niin paljoa jos meille on sanottu että laituri 3 ja me seisomme siinä tunnin ja odotamme junaa!!! Mies katsoi Sämyyn kysyvästi ja kysyi että miksi rouva ei ole tyytyväinen. Sämy selvitti asian uudelleen ja mies totesi: Noh, pääsette puoleen hintaan, eli 100 00 Rp:lla. Se sopi meillekin. Olemme junan kyydissä joka liikkuu oikeaan suuntaan, joten 7,50 euron lisämaksu ei ole paha. Totesimme vaan, että pukumies laittoi 99,5 % todennäköisyydellä sen satatonnisen omaan taskuunsa. Juna kiertää hieman eri reittiä kuin alkuperäinen suunnitelmamme oli, joten matka kestää 2 tuntia enemmän. Noh, tuleepahan matkailua koko rahan edestä.

Junassa tarjoilu on pelannut mukavasti: aamiaiseksi saimme riisiä, paistetun munan ja munakkaan. Stella veteli tyytyväisenä annokseen kuuluneet kurkkusiivut. Lisäksi täällä kiertää säännöllisesti kahvitarjotin sekä naksukärry. Annokset ovat naurettavan halpoja: vähän yli euron. Ja lounastakin olemme ennättäneet syömään; tarjolla oli samaa kuin aamiaisellakin, mutta eipä se mittään, hyvin maistui :) Lihaisia vaihtoehtoja olisi ollut enemmänkin.

Vaikka junamatkailu on hitaampaa kuin lentäminen, on tämä niin paljon elämyksellisempää. Jakartan ruuhkien ja pölyisyyden jälkeen avautuva maaseutu rentouttaa vehreydellään ja kauneudellaan. Maisemat ovat vaihdelleet aukeista riisipelloista kumpuileviin ylänköihin. Viidakot ovat palmujen, banaanipuiden ja muiden suurilehtisten kasvien valtaamia. Maaperä täällä on ruosteenpunaista, josta talojen kattotiilet on valmistettu. Olemme ylittäneet monia kauniita jokia, puroja ja kivisiä vesiuomia. Vettä sataa pilvien peittämille ylängöille, joista se valuu alankojen viljelyksille. Kylissä naiset ripustavat pyykkejä, lapset leikkivät, riisiä levitetään kankaiden päälle kuivumaan, riisipelloilla viljelijät kahlaavat vedessä viljelyksiään hoitaen tai satoa korjaten. Vesipuhveleita, lampaita, hanhia..

Junamatka on sujunut joutuisasti kirjaa lukien (kiitos Jaana, aivan itkettävän ihastuttava kirja on!!) ja Stellan kanssa leikkien. Tänään selvisi myös se, että miksi useimmat paikalliset luulevat, että meidän pääasiassa pinkkiin puettua neitokaista luullaan pojaksi: täällä kaikilla pienille tytöille laitetaan muutaman kuukauden iässä korvakorut. En heitä arvostele, maassa maan tavalla, mutta en omalle lapselleni moisia laita ennen kuin hän itse niitä tajuaa haluta.

Jaaaaa.. kirjoitus jatkuu hikisestä Yogyakartasta. Juna saapui ajallaan Yogyaan ja menimme Stellan kanssa kahvilaan odottamaan kun Sämy kiersi muutamassa hotellissa katsastamassa tilannetta. Päädyimme ottamaan huoneen Bladok-hotellista, joka on tosi kiva ja siisti länsimaalaisten suosima paikka. Meillä on hotellin parhainta tasoa oleva huone ilmastoinnilla ja omalla terassilla, josta aukeaa näköala hotellin pienelle uima-altaalle. Nyt istumme hikisinä, Stella jälleen pelkissä vaipoissa, illallista odottaen ravintolassa. Huomenna ajattelimme katsastaa kaupungin ja ottaa rauhallisesti, kerätä voimia retkipäiviä varten. Varmaankin batiikkia tarttuu huomenna mukaan :)

Hikisiä halauksia smaragdin vihreältä Jaavalta,
-SsS-

Jakarta, Indonesia: päiväntasaajan toisella puolella

Haikeina hyvästelimme Jhoannen ja Tuukan hotellin edustalla maanantai-iltapäivänä. Sanoin Jholle, että ikävä häntä tulee, enkä yhtään liioitellut. Ihana vaimo veljelläni on. Toivottavasti kesäkuu koittaa pian ja nuoripari saa asiansa järjestettyä niin, että saamme pitää tervetulojuhlat neitokaiselle pihallamme.

Lento Manilasta Jakartaan lähti myöhässä, onneksi vain vartin, sillä ajankohta oli muutenkin epämiellyttävä Stellan kannalta. Tytön yöuniaika oli nimittäin jo käsillä, joten neiti nukahtikin nousun jälkeen rinta suussaan. Laitoimme Stellan nukkumaan lattialle jalkoihimme, ja siinä pieni matkalainen köllötti tyytyväisenä. Heräämättä jopa Cebun perinteisen nopeuskilpailun: kuka nostaa ekana passinsa voittaa palkinnon ;) Onneksi unta riittikin melkein koko 3,5 tunnin lennon ajaksi, olisi ollut aikas tuskainen matka muuten. Väsyneet matkalaiset laskeutuivat Jakartan lentokentälle muutaman minuutin yli puolen yön. Meille kello oli vielä tunnin enemmän, sillä Manilaan on tunnin aikaero. Jakartassa kello on siis viisi tuntia edellä Suomen aikaa. Maahantulomuodollisuudet sujuivat sukkelasti ja saimme laukut ja Stellan rattaat ehjinä hihnalta. Tyttö rattaisiin, rahanvaihtoon ja taksia metsästämään. Tai oikeastaan sitä ei tarvinnut metsästää, sillä yksi paikallinen mies lyöttäytyi seuraamme jo rahanvaihtotiskillä ja Sämy neuvotteli hänen kanssaan kuljetuksen hinnasta. Täällä rahat ovat kuin Monopolista konsanaan: taksimatkan hinnaksi sovittiin 150 000 rupiaa, eli noin 11 euroa. Parkkipaikalla selvisi, että kyseessä ei ollut mikään taksikuski, vaan taisi olla ihan tavallinen jantteri, joka kuskaili turisteja autollaan sovittuihin paikkoihin. Onneksi auto oli tilava ja ilmastoitu, joten kyytiin vaan ja usvaa putkeen. Öiset Jakartan kadut ovat lähes tyhjät, joten posotimme moottori ulvoen hotelliamme kohti. Autoissa lienee täällä erilaiset välitykset, sillä moottori huusi kuin viimeistä päivää kuskin polkiessa lähes satasta moottoritiellä. Nukkuva Stella sylissäni yritin katsella maisemia, mutta eipä pimeästä kaupungista oikein mitään kuvaa saanut. Vajaan tunnin matkan jälkeen kurvasimme hotellin pihaan, chekkasimme itsemme sisään ja ripeän suihkun jälkeen kierähdimme puhtaiden lakanoiden väliin. Hotelli on ihan siisti, ilmastointi on ja silleen.

Tänään tiistaina on jotenkin korostunut se, että nyt matkataan pikkuneidin ehdoilla. Jakartassa on huomattavasti kuumempi kuin Filippiineillä ja kosteus tekee olosta vieläkin tukalamman. Lähdimme Stellan ekojen päikkäreiden jälkeen etsimään murua rinnan alle, sillä nälkä alkoi olla melkoinen. Otimme taksin Jalan Jaksaan, joka on länsimaalaisten suosima halpiskatu vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä. Jalan Jaksassa on halpoja hotelleita ja pieniä edullisia ruokapaikkoja. Matkalla tiirailimme Jakartan nähtävyyksiä, joita ei matkaoppaan mukaan ole liiemmälti. Tämä on siis välipysähdys vain, huomenna matka jatkuu eteenpäin. Taksi jätti meidät JJ:n alkupäähän, josta lähdimme kävellen eteenpäin, Stella rattaissaan istuen. Kuumuus oli melkoinen ja aurinko paistoi kohtisuoraan taivaalta, joten kurvasimme kohtuullisen nopeasti ravintolaan, joka oli sisätiloiltaan edes vähän ulkoilmaa viileämpi. Aamupalaksi terveelliset paistetut banaanit suklaan ja mansikkahillon kanssa sekä paahtoleivät suklaan ja juuston (!!) kanssa. Minä sentään otin avokadomehun, jossa siinäkin oli suklaata seassa :) Stella alkoi aamiaisen jälkeen hermostua (silleen Stellamaiseen tapaan, pienen pientä käninää..), joten päätimme jättää nähtävyydet sikseen ja suunnata takaisin hotellille. Kuumuudessa ei todellakaan ole tyttöä kiva ulkoiluttaa! Taksimatkan jälkeen neiti pääsi onnellisena ilmastoituun hotellihuoneeseemme, jossa tokat päikkärit maistuivat. Tuossa tyttö köllöttää tyytyväisenä isinsä vieressä, pelkissä vaipoissaan.

Hotellin matkatoimisto järkkäsi meille huomiseksi junaliput Jakarta-Yogyakarta, joten aamulla on aikainen herätys. Juna lähtee läheiseltä Gambir-asemalta klo 8.15. Tämäkin oli helpotus, sillä nyt meidän ei tarvitse lähteä asemalle selvittämään lippuasiaa. Liput ovat ilmastoituun ensimmäiseen luokkaan, joten seitsemän tunnin matka pitäisi sujua viileissä merkeissä.

Meillä on edessä myös indonesian kielen opettelua, sillä paikalliset puhuvat kohtuullisen huonosti englantia. Ja kun täällä melkein 2 kk ollaan, niin koitetaan nyt miten kieli tarttuu pääkoppaan :) Kieli pitäisi olla tosi helppo oppia, sillä sanat sanotaan kuten kirjoitetaan.

Ensivaikutelma Indonesiasta ei poikkea kovastikaan Filippiineistä. Ihmiset ovat ystävällisiä, kovin kiinnostuneita sinisilmäisestä tyttärestämme. Katukuvassa tietysti merkillepantavaa ovat musliminaiset, jotka ovat pukeutuneet verhoaviin asuihin. Liikenteessä näkyy enemmän kaksipyöräisiä: mopoja ja moottoripyöriä; sekä intialaisen rikshan tapaisia kolmipyöräisiä kulkuneuvoja. Ruuhkat täällä ovat samanlaisia kuin Manilassa, mutta torvea käytetään onneksi molemmissa maissa säästeliäämmin esim. Intiaan verrattuna.

Terkuin, hyvinvoinvat retkeläiset SsS

ps. Lisäsin alle kuvia retken alkupuolelta.

Kadonneita kuvia matkan varrelta by Tuukka

Matkan ensimmäiset eväät syötiin Helsinki-Vantaalla koneen lähtöä odotellessa.













Meillä oli koneessa extra-jalkatilapaikat..















.. johon saimme Stellalle baby basketin (vauvasängyn), jossa neiti viihtyi vallan mainiosti :)













































Lounas Makatissa maistui Greenbelt-ostoskeskuksen Chilly's-ravintolassa. Tuukan kaverit Tero ja Jari olivat saapuneet tahoiltaan Tuukan ja Jhoannen häitä varten Manilaan.



































































Jhoanne ja Tuukka vihittiin 24.1.2010 kauniissa seremoniassa.



















Jhoannen perhettä ja sukua.












Onnea Rakas veli!














Kaunis morsian ja komea sulhanen saivat toisensa..



















Jatkoilla Spicy Fingerissä kaksi neitoa pinkeissään.



















Poikien ampumarataretken kuvasatoa.
Revolveri Taurus 357.











Colt 45.