Gili Air to Gili Nanggu

Pahoittelemme, että raportoinnissa on ilmennyt pidempi katkos. Tämä lomailu on välillä niin rankkaa, että auringonotto ja uiskentelu häiritsevät kotiväelle raportointia.. ;) Mutta asiaan..

Viimeiset päivät Gili Air'lla kuluivat hieman haikeissa merkeissä. Paikka oli niin mahtava, että tuntui ikävältä lähteä, mutta huomasimme 12 yön viipymisen jälkeen olevamme jo hieman erillään "normaalista" maailmasta. Saaren rauha oli siis tehnyt tehtävänsä: olimme rentoutuneet ja auringonpaahtamat. Toiseksi viimeisenä Air-päivänä törmäsimme rannalla venäläisperheeseen, jonka 14 kk ikäinen Gaiana-tyttö sukelteli vedessä kuin kala. Ihailimme tytön menoa ja tytön vanhemmat opastivat meitä vauvauinnin saloihin. Hieman hermostuneina päätimme kokeilla mitä Stella tykkäisi vedenalaisesta maailmasta. Luovutin tytön Sämyn syliin, joka puhalsi Stellan kasvoille, sanoi "sukellus" ja painui veden alle tyttö sylissään. Muutaman sekunnin sukelluksen jälkeen perheeni ilmestyi pinnalle ja Stella ihmetteli tilannetta rauhallisena, silmät hieman merivedestä punoittavina. Jee! Hienosti sujui ensimmäinen sukellus! Vauvauinnin ideana on, että lapsi lopettaa hengittämisen hetkeksi, kun hänen kasvoilleen puhaltaa. Refleksi voi ilmeisesti lakata muutaman kuukauden iässä, mutta Stellalla se näytti vielä toimivan. Sämy kokeili vielä muutaman kerran veden alle painumista Stellan kanssa, jonka jälkeen venäläiset näyttivät meille Babygymnastic'ia eli vauvajumppaa. Jumppa näytti enemmän akrobatialta kuin rauhalliselta venyttelyltä: Gaiana pyöri väkkäränä isänsä ohjaamana ilmassa. Meno näytti todella hurjalta, mutta äiti rohkaisi meitä opettelemaan muutaman helpon jutun ja aloittamaan niistä. Kokeilinkin paria nostoa ja Stella näytti tykkäävän niistä. Tyttö on vaan noin 1,5 kertaa Gaianan kokoinen, joten esim. käsivarsista nostettaessa niiden täytyy kestää suurempi paino. Ja kun Stella on vielä harjaantumaton akrobaatin alku, täytyy nostot aloittaa rauhallisesti. Mutta joka päivä kun harjoittelee, kohta Stellakin lentelee ilmojen halki.

Torstaiaamuna söimme viimeisen aamupalan Kaluku-bungalowhotellilla ja vilkutimme hyvästit erittäin mukavalle henkilökunnalle cidomon kyydistä. Hevosmies kuljetti meidät 10 minuutin matkan lauttarantaan, jossa odotimme muiden turistien kanssa veneen lähtöä Lombokille, Bangsalin rantaan. Lahden ylitys oli nopeasti takana ja siirryimme odottamaan minibussin lähtöä "bussiterminaaliin". Totesimme, että näihin siirtymiin kuluisi aikaa vain murto-osa nykyisestä jos joka välissä ei tarvitsisi odotella kyydin lähtöä. Minibussin lähtöäkin odotimme taasen puolisen tuntia. Onneksi matka Senggigin rantakaupunkiin ei kestänyt kuin noin 45 minuuttia, joten olimme hyvissä ajoin kaupungissa valmiina hotellin etsintään. Jäimme Stellan kanssa odottamaan kun Sämy lähti kiertämään majoituspaikkoja. Sämy saikin paikalliselta mieheltä mopokyydin, joten kiersi sujuvasti kolme neljä hotellia ja päädyimme jäämään lähinnä olevaan Dharmarie-hotelliin. Hotelli on varmasti joskus ollut hieno paikka, mutta aika on tehnyt paikalle tehtävänsä ja bungalowit olivat asialliset mutta hieman kuluneet. Bungalowissa oli kuitenkin ilmastointi, jääkaappi ja ulkoilmakylpyhuone, joten mainio paikka meille. Lisäksi sijainti lähellä ravintoloita ja kauppoja oli ideaali; emme joutuisi kävelemään pitkästi asioita hoitaessamme.

Kävimme huuhtelemassa matkan hiet meressä. Hotellin sijaitsee aivan meren äärellä, täysin tyhjällä rannalla. Ainoat ihmiset olivat muutamat myyjät, jotka yrittivät kaupitella meille saronkeja ja t-paitoja. Ranta ei kuitenkaan ollut Gili Air'n veroinen, vaan hieman tummempaa ja upottavampaa hiekkaa. Ranta myös syveni aika nopeasti, joten tyydyimme polskimaan rantavedessä. Hotellin pihalla kasvaa suuria puita ja nurmikkoalue kutsui ulkoilemaan. Otimmekin ranta-alustamme mukaamme ja menimme ison puun varjoon nurmikolle, aivan rannan tuntumaan köllöttelemään. Stella ja Sämy leikkivät yhdellä viltillä ja minä joogasin toisella. Mikä ihmeellisen ihana paikka tehdä asanoita! Merituuli puhalsi, aallot löivät rantaan kohisten ja puu loi viilentän varjon iltapäivän kuumuuteen. Tunsin miten elävöittävä energia täytti minut. Joogan jälkeen imetin Stellan ja tyttö nukahtikin syliini. Laitoin neidin rattaisiin nukkumaan ja Sämy teki muutaman minuutin rauhoittavan kävelyn rattaita työnnellen. Itse istuuduin viltille meditoimaan. Maa-, vesi- ja ilma-elementit olivat vahvasti läsnä.

Hyvillä mielin lähdimme ruuan etsintään kaupungille. Senggigi on varsin pieni rantakaupunki, jossa lähes kaikki ravintolat ja kaupat ovat sijoittuneet kaupungin läpi kulkevan tien varrelle. Tiestä lähtee muutama kapeampi katu merta kohti, kohti suurempia hotellikomplekseja. Olemme nähneet esim. Gili Air'lla huomattavasti parempia rantoja, joten ihmetyttää miksi joku haluaisi viettää lomansa Senggigissä, kun vähällä vaivalla pääsisi Gili Air'lle. Ennen illallista poikkesimme kaupungin suurimpaan matkamuistomyymälään, joka osoittautuikin varsinaiseksi aarreaitaksi. Liikkeen kaikissa tuotteissa oli hintalaput, joten tinkimistä ei tarvitsisi harjoittaa. Hintoja tutkaillessani totesi liikkeen olevan todella edullinen hinnoiltaan. Ja täynnänsä mitä upeampia sisustustavaroita, juuri meidän makuumme: tummasta puusta veistettyjä tauluja ja koriste-esineitä, Buddha-tauluja ja -patsaita, metallisia kynttilänjalkoja eksoottisista aiheista... Sämy kysyi ihan huvikseen mitä maksaisi suurehkon puisen patsaan lähettäminen Suomeen ja ystävällinen miesmyyjä (ja ilmeisesti liikkeen omistaja) kertoi, että paketin hinta veroineen ja vakuutuksineen olisi noin 800 000 Rp (60 €). Mutta samaan pakettiin voisi laittaa tavaraa 20 kg! Tästähän innostuimme kovasti. Meidänhän kannattaisi valikoida sopivasti tavaraa ja lähetyttää ne Suomeen laivarahdilla. Sämy vähän "kirosi" kauppaan menemistä ja totesi tämän tulevan kalliiksi. Mutta kerrankin voisimme hankkia jotakin erikoista ja isompaa kotiimme, kun matkatavarana ei oikein mitään isompaa viitsi kanniskella. Päätimme palata kauppaan seuraavana päivänä, sillä nälkä alkoi olla jo melkoinen ja Stellalla alkoi uniaika lähestyä.

Perjantaiaamuna päätimme lähteä kävellen rantaa pitkin Senggigin päähiekkarannalle. Hotellimme sijaitsee tästä rannasta yhden poukaman etelään, joten matka ei ollut kummoinen, mutta niemenkärjen jälkeen vähäinenkin päällystys loppui ja Sämy joutui raahaamaan rattaita minun kantaessani Stellaa. Homma kävi liian raskaaksi upottavassa hiekassa, joten parkkeerasimme Senggigi Beach Hotel'n edustalla oleville rantatuoleille. Stellaa rupesi väsyttämään, joten ryhdyin imetyspuuhiin Sämyn hakiessa läheiseltä baaritiskiltä vettä. Ehdin imettää ja laskea Stellan rantatuolille nukkumaan Sämyn jo uiskennellessa meressä, kun hotellin henkilökuntaan kuuluva mies tuli vartijan kanssa kyselemään olemmeko hotellin asiakkaita. Sanoin olevamme viereisestä hotellista, jolloin mies sanoi tuolivuokran olevan 30 000 Rp/kpl (2,50 €). Koin tilanteen tosi epämukavaksi; olinhan imettämässä ja hoivaamassa vauvaani, kun tullaan vartijan kera hätyyttelemään. Jätin jo heränneen ja itkevän Stellan tuoliin köllöttämään ja huusin Sämyn vedestä. Stella onneksi rauhoittui ja nukahti uudelleen nostettuani hänet rattaisiin, mutta oma mieleni oli erittäin tuohtunut tilanteesta. Olin valmis lähtemään moisesta paikasta. Sämy rauhoitteli minua ja sanoi, että voimme jäädä hetkeksi tuoleille. Vein vieressä seisoneelle miehelle 60 000 Rp ja sanoi mitä mieltä olin hänen käytöksestään. Omat fiilikset eivät kohentuneet vaikka kuinka yritin rauhoitella itseäni ja tolkuttaa, että kaikilla vaan ei ole käytöstapoja. Joten pian Stellan päikkäreiden ja pikaisen uinnin jälkeen karistimme kökkömestan hiekan varvastossuistamme ja lompsimme Senggigin keskustaan matkamuistomyymälään.

Myymälässä kävimme hylly hyllyltä koko paikan lävitse ja kokosimme mieleiset esineet kassan viereen kasaan. Lopulta, reilun tunnin jälkeen, meillä oli kohtuullinen keko puisia seinätauluja, vajaan metrin korkuinen lohikäärmekynttilänjalka, puinen tarjoiluastia ja muutama pienempi esine. Kävimme pikaisen karsinnan ja päätimme; nämä ostamme. Myyjä katseli pinoamme ja sanoi, että tavarat on pakattava kahteen laatikkoon. Lohikäärme ja muutama muu omaansa ja taulut ja seinäkoristeet omaansa. Noh, laskua lähetyksille tuli tuplamäärä, mutta silti rahti ovelta ovelle vakuutuksineen olisi noin 120 euroa. Laitoin Visan vinkumaan ja noin kolmen kuukauden kuluttua voimme odotella tavaroita saapuvaksi Tikkurilaan.

Hoidimme välttämättömät kaupassakäynnit Senggigissä ja valmistauduimme seuraavan päivän siirtymään Gili Nanggulle. Gili Nanggu on Lombokin edustalla oleva pieni yksityisomistuksessa oleva saari, jolla on vain yksi hotelli. Onneksi siirtymä oli lyhyt, sillä Sämy sai illalliseksi syömästään kanacurrystä lievän ruokamyrkytyksen. Vatsaa kipristeli kovasti ja kaikki pyrki tulemaan alakautta ulos. Noh, jos jonkun on oltava kipeä, Sämy on "paras" vaihtoehto... Päästäksemme Nanggulle matkustimme jälleen kerran minibussilla. Tällä kertaa tunnin matka Senggigistä Lembar'n satamaan oli varsin lyhyt ja iloksemme meitä oltiin satamassa jo vastassa. Lapussa luki "Mr Sam, Stella" :) Ystävällinen mies kuljetti meidät perinteisellä sivuponttooniveneellä puolen tunnin matka Nanggulle. Saaren valkohiekkainen ranta kiersi pienen niemenkärjen ympäri ja aallot löivät leppoisasti lähes autiolle rannalle. Tsekkauduimme sisään ja pyysin että pääsisimme heti bungalowiimme, Sämy olo oli huonontunut. Bungalowimme sijaitsee rannan tuntumassa ja se on kaksikerroksinen lumbur (riisilato). Yläkerrassa on huone ja parveke merelle. Parisängyn päälle on viritetty hyttysverkko ja viilennystä tuo parvekkeen oven päälle asennettu tuuletin. Huoneen alla maan tasossa on avoin oleskelutila sekä kulku erilliseen kylpyhuoneeseen. Kylppäri on siinä mielessä alkeellinen, että ainoastaan yhdestä hanasta tulee merivettä. Vessa onneksi toimii joten peseydymme lähinnä meressä. Hotelilla on alkamassa putkenvetoprojekti Lombokilta, jolloin huoneisiin saadaan makeata vettä suihkuihin.

Sämyn jäädessä huoneeseen lepäämään lähdin Stellan kanssa lounaalle ja tutustumaan saareen. Saarella näytti pyörivän oranssipaitaista henkiökuntaa. Monikaan ei näyttänyt tekevän mitään vaan siestan vietto taisi olla käsillä. Respasta löysimme yhden miehen joka rupesi höpöilemään Stellan kanssa. Hän esitteli meille kilpikonnafarmin, jonne on pelastettu vauvakilpikonnia, ilmeisesti jo munavaiheessa. Suloiset, noin kämmenen kokoiset vauvakilpparit uiskentelivat matalassa vedessä omassa altaassaan ja vanhemmat, parin vuoden ikäiset, kilpikonnat omassaan. Indonesian valtio antaa 100 000 Rp per vapautettu kilpikonna, joten parivuotiaita kilpikonnia vapautetaan aina silloin tällöin. Ravintolarakennus näytti autiolta mutta yksi mies ilmestyi paikalle kun Stellan kanssa astelimme sisään. Jos joku on elämäänsä ja työhönsä kyllästynyt, tämä kaveri voittaisi MM-kultaa lajissaan. Voi sitä laahustuksen määrää kun piti käydä tilaus viemässä keittiön luukulle! Huokaisten hän kantoi vesimelonimehun pöytäämme. On se tietysti rankkaa olla paratiisisaarella töissä..

Hotelli vaikutti lähes tyhjältä. Neljässä parvekkeellisissa bungalowissa oli asukkaita, mutta muuten paikka vaikutti autiolta. Ranskalaiset miehet ilmestyivät lounastaessani ravintolaan. Heidän lisäkseen vieraina olivat hollantilainen keski-ikäinen naispari ja niin ikään hollantilainen pariskunta. Lounaan jälkeen kävimme Stellan kanssa testaamassa saaren uiskenteluominaisuudet. Ihana, hienohiekkainen ranta jatkui hitaasti syvenevänä merenpohjana, joten mukavahan lämpimässä vedessä oli polskia. Hiekkarannalla pällistellessämme ja maisemaa ihaillessamme huomasin veneen parkkeeraavan saaren laituriin. Joku kameraryhmä näytti astelevan veneestä saareen. Henkilökunta tiesi kertoa, että kyseessä on indonesialaisen Trans7-kanavan ruokaohjelman kuvaukset. Tämähän on mielenkiintoista, tuumin. Sämyn olotila jatkui heikkona, joten päädyimme syömään illallista huoneessamme. Stella uuvahtikin kalanpalat masussaan jo kahdeksan maissa, eikä meidänkään tarvinnut kauaa unta houkutella. Ilmastoimaton bungalowimme oli varsin hikinen paikka nukkua, joten aika rauhaton yö oli edessä.

Aikainen nukkumaanmeno sai Stellan heräämään sunnuntaiaamuna heti kuuden jälkeen, joten olimme myös aikaisin aamiaisen haussa ravintolassa. Sama huokaileva jantteri oli jälleen tarjoilijana. Siirryimme aamiaisen jälkeen viettämään päivää rannan bambukatokseen. Neljän tolpan varassa on katto jonka alla puinen laveri. Helpottaa Stellan kanssa oleilua, kun voi istuttaa neitiä sarongin päällä laverilla eikä tarvitse koko ajan varoa että menee kiviä/hiekkaa/korallia/korsia jne suuhun. Eilinen kameraryhmä näytti kuvaavan nuoren naisjuontajan snorklailuja ja melkoista sekoilua homma näytti olevan. Ihmettelimme rannalta käsin touhuilua. Lopulta he lopettivat uimaosion kuvaukset ja siirtyivät rannalle. Ryhmän toinen nainen tuli juttelemaan kanssani ja ihmettelemään söpösti hymyilevää Stellaa sylissäni. Nainen kysyi tyttömme nimeä ja kertoi juontajallekin sen. Hän sanoi heidän kuvaavan seuraavaksi kilpikonnia ja kysyi josko tulisimme kuvaukseen mukaan. No mikä jottei! Kyllähän sitä nyt kerran lomallaan täytyy paikalliseen telkkariin päästä!! Ja Stellaahan ne kuitenkin haluavat kuvata, minä olen vain statisti, hih!

Kuvausryhmä katosi saaren siimekseen ilmestyäkseen muutaman tunnin kuluttua ihka elävän kilpikonnan kera rannalle. Nyt olisi vuorossa kilpikonnan vapautus, ja täytyihän kilppari nimetä ennen vapautusta. Ja tietysti nimeksi annettiin Stella. Juontaja toi kilppari viereemme ja Stella tervehti kaimaansa kilpparin jalkaa silittäen. Hienoa oli päästä kokeilemaan konnan kilpeä ja jalkoja. Kuvaaja antoi merkin, kamera kävi ja juontaja selitti indonesiaksi mitä on tapahtumassa. Seisoimme juontajan vieressä ja heilutimme porukalla konna-Stellalle hyvästit. Stella laitettiin hiekalle ja se mönki hitaasti vettä kohti. Mahtoi konnan leuka loksahtaa kun pääsi uimaan ensimmäiset vedot meressä. Karvat nousivat pystyyn kun kuvittelin Stellan fiiliksiä; koko elämänsä se on viettänyt pienessä altaassa siskojensa ja veljiensä kanssa ja nyt se on yksin suuressa valtameressä. Loppuhuipennukseksi Stella-konna nosti jalkansa vedenpinnan yläpuolelle ja vilkutti meille hyvästiksi noin 15 metrin päässä rannasta. Hei hei, Stella! Kasva isoksi ja vahvaksi kilpikonnaksi. Kuuluisuus näemmä väsyttää, joten meidän Stellamme nukkui tyytyväisenä päikkärit merituulen viilentäessä oloa bambukatoksessa. Muistakaahan siis katsoa ensi lauantaina ja sunnuntaina Trans7:ltä klo 11.30: Stellan ensiesiintyminen telkkarissa!

Seuraavana oli vuorossa grillauskohtaus. Olin jo tullessamme katsellut ihmetellen kauniin rannan muovipussien ja muiden roskien määrää. Ranta sijaitsee Lombokin edustalla, joten aallot tuovat kaikenmoista roskaa tullessaan. Hollantilaisnainen sanoi, että henkilökunta oli heidän täällä ollessaan siivonnut rannan kolmasti, mutta hurjan roskainen se oli paikkapaikoin. Olen ottanut tavakseni kävellessäni rantaa pitkin kauniita korallinpaloja etsiessäni kerätä toiseen käteen korallia ja simpukoita ja toiseen roskia. Tällainen diili minulla on meren kanssa. Suunnitelmissa on mobilen rakentaminen korallista ja meren antimista kotiintulon jälkeen. Hotellin henkilökunta kantoi pöydän ja tynnyrinpohjagrillin vesirajaan ja sitten alkoi syyhkintä. Eihän tokikaan ranta voi sotkuiselta näyttää telkkarissa, joten viitisentoista oranssipaitaa alkoi huterilla harjantapaisilla kasata roskia kasaan toisten noustellessa kasoja koreihin ja niistä isoon peräkärryyn. Nuorin kaveri siirteli raskasta kärryä rantahiekalla ja alka aikayksikön se oli täynnä levää ja roskaa. Kaiken huipuksi aurinko alkoi jo laskea, joten varjot laskeutuivat alkuperäiseen grillauskohtaan. Joten grilliä oli siirrettävä edemmäksi ja uusi kuvauskohta siivottava myöskin. Minä hurrasin mielessäni sujuvasti puhdistuvaa rantaa. Eipä siinä kauaa nokka tuhissut kun usea käsi oli rantaa siivoamassa.

Kuvausten ollessa ohitse mekin pääsimme maistamaan grillattua rapua ja tuoretta kookosmehua. Hyvä ruokahalun herättäjä ennen varsinaista iltaruokaa. Hetken kruunasi uskomattoman upea auringonlasku; punainen aurinko vajosi meren ja saaren taakse noustakseen jälleen aamulla meitä valaisemaan. Juttelimme ravunsyönnin ohessa hollantilaisnaisen kanssa, joka kertoi heidän olleen Bola Bola -nimisessä hotellissa ennen tänne tuloaan. Meidän harkinnassa oli nimittäin ollut, että lähtisimme täältä Bola Bolalle. Nainen sanoi paikan olleen pettymys: ranta oli tosi kapea, huone äärimmäisen kuuma ja hinnat ravintolassa korkeat. Nainen tiesi kertoa, että Lombokilla olevassa neljän tähden hotelli Novotelissa on netin kautta varattaessa hyvä tarjous. Normaalisti satasen paikkeilla olevan huoneen saa nyt 40 €:lla. Siellä ranta on kuulemma erinomainen ja tarjolla on kolme uima-allastakin. Naiset olivat menossa täältä seuraavaksi Gili Gedelle, joka on saari tässä lähistöllä. Jäimme miettimään josko se olisi meidänkin seuraava siirtomme. Nautimme illallisen perinteiseen tapaan huoneessamme ja viritimme oman, harvemman hyttysverkkomme sänkymme jalkopäähän, jotta tuuli pääsisi paremmin sänkyä viilentämään.

Viileämmästä yöstä huolimatta Stella heräili välillä jopa 1,5 tunnin välein, joten silmät ristissä heräsimme uuteen lomaviikkoon. Ilahduin kuitenkin suuresti, kun huomasi rannalla olevan vilskettä: henkilökunta oli siivoamassa sitä. Kaikki roskat olivat poissa, joten kyllä nyt kelpasi nautiskella olostansa. Päivä sujui edellisen malliin rantamajassa hengaillessa ja Stellan uutta uimarengasta testaillessa. Tyttö nakotti kuin johtaja tyyriinä renkaansa sisällä. Iltapäivällä lähdimme huoneeseen lepäämään, kun Sämyn olotila jälleen heikkeni ja vessan läheisyys oli plussaa. Sämyn ollessa täysistunnolla alhaalla seurasin Stellan leikkejä huoneen lattialle viritetyllä päiväpeitolla. Avonaisista parvekkeenovista alkoi tuulla ja pystyin haistamaan sateen raikkaan tuoksun. Lombokin suunnalta oli tulossa sadepilviä, jotka liikkuivat navakan tuulen mukana nopeasti saartamme kohti. Irtonaiset paperit lentelivät huoneessamme ja Stella istui ihmettelemässä hyttysverkon pullistelua ja tavaroiden liikkumista "itsestään". Sämykin raahautui alakerran oleskelutilaan ihastelemaan kanssamme vastarannan häviämistä sadeverhon taa. Muutaman hetken kuluttua pystyi näkemään kuinka saderintama lähestyi harmaana usvana ja sitten taivas aukeni. Suuret pisarat piiskasivat maata ja siirryimme syvemmälle katoksen alle jottemme kastuisi. Emme olleet tosiaankaan peseytyneet kuin merivedellä muutaman päivän ajan, joten kiskaisin Stellalta vaipat jalasta ja kiikutin tytön sateeseen. Hoituuhan se makeanveden suihkuttelu näinkin. Sämy kietoi tytön ison pyyhkeen sisään jottei tyttö vilustuisi ja vei neidin yläkertaan. Itse pesin hiukseni pelkällä katolta valuvalla sadevedellä. Hiuksista tuli ihanan pehmoiset. Tuuli ja sade viilensivät ilmaa huomattavasti, joten kenties siksikin nukuimme huomattavasti paremmin koko porukka.

Tänään olen kirjoittanut oikein urakalla tätä blogitekstiä. Sämy ei ole vieläkään kunnossa, mutta tuossa hän vieressä bambulaverilla köllöttelee ja Stellaa viihdyttää kun äiti raportoi kotiin tekemisiämme. Kuulimme eilen paikallisilta, että Gili Gedellä ranta ei ole kovinkaan hääppöinen, joten päätimme jättää sen väliin ja siirtyä huomenna Lombokille Dolphins Lodge'en. Siellä pitäisi olla valkohiekkainen ranta ja kivat bungalowit. Tänne muuten jos haluaa tulla, kannattaa varata etukäteen bungalow numero 7. Sen parvekkeelta on kaikkein hienoin näkymä merelle. Meidän parvekkeeltamme ei näy merta, koska puut ovat edessä. Mutta aika vähän sitä tulee sisällä aikaa vietettyäkään. Päivät tuntuvat kuluvan rannalla naatiskellessa. Stella nousi hetki sitten ensimmäisen kerran tuettuna seisomaan. Pidin tyttöä käsistä kiinni ja itse hän pönkäsi itsensä pystyyn. Saas nähdä lähteekö neiti ollenkaan konttaamaan vai siirrytäänkö suoraan kahdelle jalalle.. Saimme homman videoituakin, joten katsotaan josko seuraavassa paikassa olisi nettiyhteys niin saisimme homman kaikkien ihailtavaksi. Nyt olemme känny-yhteyden varassa, joten kuvat ja muut herkut jäävät laittamatta.

Kovasti terkkuja täältä päiväntasaajan toiselta puolen! Olette ajatuksissamme <3
-SsS-