Puolivälin krouvi lomallamme ohitettiin eilen maanantaina. Tuntuu siltä, että lomaa on vietetty jo jonkin aikaa, joten puolivälin ylitys ei tuntunut yhtään pahalta. Kiva olla lomalla, mutta tiedän, että kotiintulo on aivan ihanaa. Ihanaa nähdä kaikkia rakkaita taasen.. Eilen lähdimme tutustumaan saaren keskiosiin. Matkaoppaassa sanotaan, että saaren ympäri on mukava kävellä, mutta keskiosa on kuin labyrintti; sinne ei kannata mennä. Noh, me viis veisasimme moisista neuvoista. Olimme kuulleet, että saaren keskellä kylässä on kauppa, joten sinne siis. Lähdimme käppäilemään aamiaisen ja Stellan päikkäreiden jälkeen auringon ollessa kuumimmillaan. Onneksi tientapainen oli osittain varjoisa reunoillaan kasvavien puiden ansiosta. Vastaamme käveli ja pyöräili paikallisia ihmisiä, turisteihin emme matkan varrella törmänneet. Kaikki tervehtivät meitä ystävällisesti kun kävelimme syvemmälle saaren uumeniin. Hetkisen kuljettuamme tie muuttui leveämmäksi ja päällystetyksi. Olimme saapuneet Gili Bulevardille, kutsuttakoon sitä näin :) Taloja oli harvakseltaan, mutta kaipa tätä kyläksi voi kutsua, tuumin. Tunnelma oli varsin unelias, emmekä nähneet montakaan ihmistä. Muutamia koululaisia oli matkalla kouluun/koulusta kotiin.
Olimme Ubudista ostaneet taulun, jonka taiteilija vaimo oli pakannut hyvin, mutta viimeisenä Ubudin iltanamme Sämy ilmaisi huolensa taulun kohtalosta: se ei tarvitse kuin yhden epähuomiossa suunnatun kolhun, ja taulun on entinen. Maalipinta ei todennäköisesti kestä ruttuun menemistä. Joten Sämy lähti vielä kyseisenä iltana etsimään avoinna olevaa taidegalleriaa, josta olisi saanut ostettua muovisen tai kartonkisen putken. Retki oli turha, sillä kaikki kaupat olivat jo kiinni. Joten olemme varoneet taulun kuljettamista siitä lähtien. Noh, kävellessämme Gili Bulevardia spottasin yht'äkkiä paikallisen Bauhausin. Pienessä rautakaupassa oli pieni valikoima rakennustarvikkeita, ja niiden joukossa muoviputkia. Ei ole totta! Saamme kuin saammekin taulun ehjänä kotiin! Täytyy tehdä vielä toinen excursio kylään ja ottaa taulu mukaan, jotta saa sahattua sopivan mittaisen pätkän putkesta.
Kylän kauppa osoittautui aivan uskomattomaksi sekatavarakaupaksi. Tarjolla oli kaikkea mitä kuvitella saattaa. Ja kaikkea senkin päälle. Sortimentti kattoi kaiken pyörösahasta (kirj. huom.: joku iso työkalu) ja elävistä kanoista kuivattuihin (ja kärpästen peitossa oleviin) kaloihin, Nokia kännyköihin ja vaatteisiin. Tunnelma kaupassa oli hikinen ja tukala, kun kärpäsiä pyöri myyntitiskin päällä olevien täysien kalavatien yllä. Kaupan myyjä otti asiakkaan ostoslistan, keräsi ostokset asiakkaan ostoskoriin ja laski sitten yhteissumman. Ostimme tertun banaaneita ja muutaman suklaapatukan. Muoviputken tulemme hakemaan myöhemmin.
Päätimme jatkaa matkaa eteenpäin, tylsähän olisi vain palata takaisin hotellin suuntaan. Kävelimme kohti saaren toista puolta ohittaen matkalla koulun ja jonkun virallisen näköisen rakennuksen. Mikä lie oli, kun tekstit olivat vain indonesiaksi. Tie senkun kapeni ja rakennukset alkoivat muuttua asuinrakennuksista asumattomiksi hökkeleiksi. Lehmät vaan ammuivat ja tuijottivat meitä tallustaessamme laitumen laitaa kulkevaa polkua.
Viimein meri alkoi häämöttää puitten takaa ja saavuimme täysin autiolle valkohiekkaiselle rannalle. Aallot murtuivat valkohuippuisina noin 50 metrin päässä rannasta olevaan riuttaan, joten rannassa aallokko oli varsin matala. Korallia oli kerääntynyt rantahiekkaan kasapäin, joten varpaitamme varoen kävelimme veteen ja lilluttelimme itseämme lämpimässä rantavedessä. Ihanaa olla kolmestaan, ihan omassa rauhassa, "omalla" yksityisrannalla. Stella otti uintireissun jälkeen jälleen tuntumaa hiekkaan, ja nopeasti näyttää tyttö oppivan. Edellisenä päivänä hiekkaa meni "kilokaupalla" suuhun, mutta siitä oppineena tyttö tyytyi upottamaan sormiaan ja varpaitaan hiekan uumeniin. Uiminen tunnetusti väsyttää ja Stella alkoi uhkaavasti uuvahtaa, joten päätimme lähteä takaisin toiselle puolelle saarta. Tyttö nukahtikin oitis rattaisiin päästyään ja hikisinä työnsimme tytön takaisin hotellille.
Iltapäiväpannukakut rantaravintolassa nautittuamme kävelimme hotellimme ohi, jolloin henkilökunta kyseli josko olisimme kiinnostuneita snorklausretkestä. No mikä jottei! Joten seuraavan päivän ohjelma on siis järjestyksessä. Kiva kun tekemistä ilmaantuu ilman sen suurempaa vaivannäköä :)
Tänään tiistaina (vaikkakaan viikonpäivillä täällä ei ole mitään väliä) nautimme aamiaisen ja valmistauduimme snorklausretkelle lähtöön. Kanssamme samaan lasipohjaveneeseen tuli indonesialais-brittiläinen pariskunta, Nabu ja Mike, jotka asustavat Jakartassa. Vene oli aika kapea, joten lasipohja oli sekin kapea, noin 20-tuumaisen laajakuva-tv:n kokoinen. Näkymät olivat kuitenkin upeat, sillä merenpohja täällä on todella rikasta jo matalissakin syvyyksissä. Kuski ohjasi veneen Gili Menon lähellä sijaitsevaan snorklauskohteeseen, ja me veneeseen jääneetkin saimme ihailla kaloja ja koralleita. Imetin juuri Stellaan kun muut ryhtyivät innoissaan osoittelemaan veneen lähistölle; barrakuda oli lipunut ohitsemme. Sämy ja Mike vetivät sukelluslasit päälle ja räpylät jalkaan ja hyppäsivät veteen. Sämy lähti sukeltamaan kauemmas veneen kapteenin kanssa kun Mike jäi veneen lähistölle. Mike osoittautui hieman kokemattomaksi sukeltajaksi, sillä parin minuutin uiskentelun jälkeen keski-ikää lähenevä, kaljamahainen mies hädin tuskin selvisi takaisin veneeseen, niin poikki hän oli. Taisi mennä veteen vain koska Sämykin meni eikä voinut näyttää nuorelle tyttöystävälleen että on hannari ;) Sämy ui kauas kapun kanssa ja kertoi palatessaan, että olivat nähneet tosi ison kilpikonnan.
Matkamme jatkui Gili Travanganille, jonne Nabu ja Mike jäivät matkalaukkuineen. Saari näytti juuri niin turistirysältä kuin kuvitella saattaa: pieniä hotelleja ja ravintoloita vieri vieressä, uimaranta täynnä aurinkotuoleja ja ihmisiä huomattavasti enemmän kuin Air'lla. Selkeästi saari ei ole meidän paikkamme. Stella oli nukahtanut rattaisiinsa 15 Hv-moottorin pöristessä tasaisesti, joten toivoin itsekin pääseväni snorklaamaan seuraavaan kohteeseen päästyämme. Stella kuitenkin heräsi juuri kun olin valmistautumassa sukellukseen, mutta kapu ja apumies vakuuttivat viihdyttävänsä tyttöä. No jospa pienen pulahduksen tekisin.. Muuten ei mitään ongelmaa olisikaan, jos uskaltautuisin yksin veteen; Sämy voisi olla Stella-vahtina. Mutta kun olen itsekin niin hannari, etten uskalla ilman tukiuittajaa veteen polskimaan. Joten jätimme Stellan hetkoseksi leppoisien venemiesten huomaan ja lähdimme uiskentelemaan uskomattoman lämpimään veteen. Ekaa kertaa snorklasin räpylät jalassa, ja se olikin kivaa! Näimme koralleita, suuren pikkukalojen parven sekä muutamia isompia kaloja. Kuulimme kapun huudon veneestä: turtle, turtle! Hän viittilöi eteemme ja polskuteltuamme hetkisen näimme edessämme kohtuullisen suuren kilpikonnan. Voi miten hauskaa!! Sitten näimme vielä toisen kilpparin, joka puuhasteli jotain pohjassa ja lähti sitten nousemaan hengittämään. Majesteetillisen hitaasti konna lipui viistosti pintaa kohti. Se ei näyttänyt laisinkaan pelkäävän meitä, joten olisi varmasti voinut mennä vaikka koskemaan sitä. Upea kokemus!! En halunnut olla kovinkaan kauaa vedessä, joten hilasin itseni takaisin veneeseen tyttäreni seuraksi, kun Sämy teki vielä pienen kierroksen vedessä.
Kapu kysyi haluaisimmeko mennä lounastamaan Gili Menolle. No tottahan toki! Uidessa tulee myös nälkä. Joten rantauduimme tyhjälle hiekkarannalle auringossa kulahtaneiden bamburakennusten eteen. Kyseessä oli pieni ravintola, Diana Cafe, jossa oli muutama asiakas ja hitaasti liikkuvat tarjoilijapojat. Nautimme lounaamme ylhäällä bamburakennelman toisessa kerroksessa ja ihailimme näkymää Gili Travanganille. Saarten välillä on vain pari kilometriä matkaa. Jos Gili Travangan on saarista kehittynein, on Meno kaikkein alkeellisin. Olimme hetkisen harkinneet josko olisimme Air'n jälkeen tulleet hetkeksi Menolle, mutta taidamme jättää väliin. Saarella on kuulemma yksi hotelli, jossa ilmastointi, mutta muuten rakennuskanta näyttää aika alkeelliselta.
Lounaan jälkeen menimme vielä Air'n edustalle snorklaamaan ja nukkuva Stella salli minunkin kokea merenalaisen maailman kauneus. Oikein onnistunut reissu oli. Eikä hintakaan päätä huimannut, 80 000 Rp per nenä eli noin 6 €.
Pinta alkaa meillä olla aika kivan värinen, joten kauheasti ei tarvitse sitä enää suojata. Alamme olla ihan eri rotuisia kuin kalpea, auringolta suojattu tyttäremme, vaikkakin Stellan ihokin on vähän päivettynyt ahkerasta Laveran vauva-aurinkorasvan käytöstä huolimatta :)
Halauksin,
-SsS-
Ps. Muokkasin tekstia jotta se nakyy kokonaan mutta kuvat taisivat havita. Sorry!
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
tiistai 23. helmikuuta 2010
Gili Air
Puolivälin krouvi lomallamme ohitettiin eilen maanantaina. Tuntuu siltä, että lomaa on vietetty jo jonkin aikaa, joten puolivälin ylitys ei tuntunut yhtään pahalta. Kiva olla lomalla, mutta tiedän, että kotiintulo on aivan ihanaa. Ihanaa nähdä kaikkia rakkaita taasen.. Eilen lähdimme tutustumaan saaren keskiosiin. Matkaoppaassa sanotaan, että saaren ympäri on mukava kävellä, mutta keskiosa on kuin labyrintti; sinne ei kannata mennä. Noh, me viis veisasimme moisista neuvoista. Olimme kuulleet, että saaren keskellä kylässä on kauppa, joten sinne siis. Lähdimme käppäilemään aamiaisen ja Stellan päikkäreiden jälkeen auringon ollessa kuumimmillaan. Onneksi tientapainen oli osittain varjoisa reunoillaan kasvavien puiden ansiosta. Vastaamme käveli ja pyöräili paikallisia ihmisiä, turisteihin emme matkan varrella törmänneet. Kaikki tervehtivät meitä ystävällisesti kun kävelimme syvemmälle saaren uumeniin. Hetkisen kuljettuamme tie muuttui leveämmäksi ja päällystetyksi. Olimme saapuneet Gili Bulevardille, kutsuttakoon sitä näin :) Taloja oli harvakseltaan, mutta kaipa tätä kyläksi voi kutsua, tuumin. Tunnelma oli varsin unelias, emmekä nähneet montakaan ihmistä. Muutamia koululaisia oli matkalla kouluun/koulusta kotiin.
Olimme Ubudista ostaneet taulun, jonka taiteilija vaimo oli pakannut hyvin, mutta viimeisenä Ubudin iltanamme Sämy ilmaisi huolensa taulun kohtalosta: se ei tarvitse kuin yhden epähuomiossa suunnatun kolhun, ja taulun on entinen. Maalipinta ei todennäköisesti kestä ruttuun menemistä. Joten Sämy lähti vielä kyseisenä iltana etsimään avoinna olevaa taidegalleriaa, josta olisi saanut ostettua muovisen tai kartonkisen putken. Retki oli turha, sillä kaikki kaupat olivat jo kiinni. Joten olemme varoneet taulun kuljettamista siitä lähtien. Noh, kävellessämme Gili Bulevardia spottasin yht'äkkiä paikallisen Bauhausin. Pienessä rautakaupassa oli pieni valikoima rakennustarvikkeita, ja niiden joukossa muoviputkia. Ei ole totta! Saamme kuin saammekin taulun ehjänä kotiin! Täytyy tehdä vielä toinen excursio kylään ja ottaa taulu mukaan, jotta saa sahattua sopivan mittaisen pätkän putkesta.
Kylän kauppa osoittautui aivan uskomattomaksi sekatavarakaupaksi. Tarjolla oli kaikkea mitä kuvitella saattaa. Ja kaikkea senkin päälle. Sortimentti kattoi kaiken pyörösahasta (kirj. huom.: joku iso työkalu) ja elävistä kanoista kuivattuihin (ja kärpästen peitossa oleviin) kaloihin, Nokia kännyköihin ja vaatteisiin. Tunnelma kaupassa oli hikinen ja tukala, kun kärpäsiä pyöri myyntitiskin päällä olevien täysien kalavatien yllä. Kaupan myyjä otti asiakkaan ostoslistan, keräsi ostokset asiakkaan ostoskoriin ja laski sitten yhteissumman. Ostimme tertun banaaneita ja muutaman suklaapatukan. Muoviputken tulemme hakemaan myöhemmin.
Päätimme jatkaa matkaa eteenpäin, tylsähän olisi vain palata takaisin hotellin suuntaan. Kävelimme kohti saaren toista puolta ohittaen matkalla koulun ja jonkun virallisen näköisen rakennuksen. Mikä lie oli, kun tekstit olivat vain indonesiaksi. Tie senkun kapeni ja rakennukset alkoivat muuttua asuinrakennuksista asumattomiksi hökkeleiksi. Lehmät vaan ammuivat ja tuijottivat meitä tallustaessamme laitumen laitaa kulkevaa polkua. 
Viimein meri alkoi häämöttää puitten takaa ja saavuimme täysin autiolle valkohiekkaiselle rannalle. Aallot murtuivat valkohuippuisina noin 50 metrin päässä rannasta olevaan riuttaan, joten rannassa aallokko oli varsin matala. Korallia oli kerääntynyt rantahiekkaan kasapäin, joten varpaitamme varoen kävelimme veteen ja lilluttelimme itseämme lämpimässä rantavedessä. Ihanaa olla kolmestaan, ihan omassa rauhassa, "omalla" yksityisrannalla. Stella otti uintireissun jälkeen jälleen tuntumaa hiekkaan, ja nopeasti näyttää tyttö oppivan. Edellisenä päivänä hiekkaa meni "kilokaupalla" suuhun, mutta siitä oppineena tyttö tyytyi upottamaan sormiaan ja varpaitaan hiekan uumeniin. Uiminen tunnetusti väsyttää ja Stella alkoi uhkaavasti uuvahtaa, joten päätimme lähteä takaisin toiselle puolelle saarta. Tyttö nukahtikin oitis rattaisiin päästyään ja hikisinä työnsimme tytön takaisin hotellille.
Iltapäiväpannukakut rantaravintolassa nautittuamme kävelimme hotellimme ohi, jolloin henkilökunta kyseli josko olisimme kiinnostuneita snorklausretkestä. No mikä jottei! Joten seuraavan päivän ohjelma on siis järjestyksessä. Kiva kun tekemistä ilmaantuu ilman sen suurempaa vaivannäköä :)
Tänään tiistaina (vaikkakaan viikonpäivillä täällä ei ole mitään väliä) nautimme aamiaisen ja valmistauduimme snorklausretkelle lähtöön. Kanssamme samaan lasipohjaveneeseen tuli indonesialais-brittiläinen pariskunta, Nabu ja Mike, jotka asustavat Jakartassa. Vene oli aika kapea, joten lasipohja oli sekin kapea, noin 20-tuumaisen laajakuva-tv:n kokoinen. Näkymät olivat kuitenkin upeat, sillä merenpohja täällä on todella rikasta jo matalissakin syvyyksissä. Kuski ohjasi veneen Gili Menon lähellä sijaitsevaan snorklauskohteeseen, ja me veneeseen jääneetkin saimme ihailla kaloja ja koralleita. Imetin juuri Stellaan kun muut ryhtyivät innoissaan osoittelemaan veneen lähistölle; barrakuda oli lipunut ohitsemme. Sämy ja Mike vetivät sukelluslasit päälle ja räpylät jalkaan ja hyppäsivät veteen. Sämy lähti sukeltamaan kauemmas veneen kapteenin kanssa kun Mike jäi veneen lähistölle. Mike osoittautui hieman kokemattomaksi sukeltajaksi, sillä parin minuutin uiskentelun jälkeen keski-ikää lähenevä, kaljamahainen mies hädin tuskin selvisi takaisin veneeseen, niin poikki hän oli. Taisi mennä veteen vain koska Sämykin meni eikä voinut näyttää nuorelle tyttöystävälleen että on hannari ;) Sämy ui kauas kapun kanssa ja kertoi palatessaan, että olivat nähneet tosi ison kilpikonnan.
Matkamme jatkui Gili Travanganille, jonne Nabu ja Mike jäivät matkalaukkuineen. Saari näytti juuri niin turistirysältä kuin kuvitella saattaa: pieniä hotelleja ja ravintoloita vieri vieressä, uimaranta täynnä aurinkotuoleja ja ihmisiä huomattavasti enemmän kuin Air'lla. Selkeästi saari ei ole meidän paikkamme. Stella oli nukahtanut rattaisiinsa 15 Hv-moottorin pöristessä tasaisesti, joten toivoin itsekin pääseväni snorklaamaan seuraavaan kohteeseen päästyämme. Stella kuitenkin heräsi juuri kun olin valmistautumassa sukellukseen, mutta kapu ja apumies vakuuttivat viihdyttävänsä tyttöä. No jospa pienen pulahduksen tekisin.. Muuten ei mitään ongelmaa olisikaan, jos uskaltautuisin yksin veteen; Sämy voisi olla Stella-vahtina. Mutta kun olen itsekin niin hannari, etten uskalla ilman tukiuittajaa veteen polskimaan. Joten jätimme Stellan hetkoseksi leppoisien venemiesten huomaan ja lähdimme uiskentelemaan uskomattoman lämpimään veteen. Ekaa kertaa snorklasin räpylät jalassa, ja se olikin kivaa! Näimme koralleita, suuren pikkukalojen parven sekä muutamia isompia kaloja. Kuulimme kapun huudon veneestä: turtle, turtle! Hän viittilöi eteemme ja polskuteltuamme hetkisen näimme edessämme kohtuullisen suuren kilpikonnan. Voi miten hauskaa!! Sitten näimme vielä toisen kilpparin, joka puuhasteli jotain pohjassa ja lähti sitten nousemaan hengittämään. Majesteetillisen hitaasti konna lipui viistosti pintaa kohti. Se ei näyttänyt laisinkaan pelkäävän meitä, joten olisi varmasti voinut mennä vaikka koskemaan sitä. Upea kokemus!! En halunnut olla kovinkaan kauaa vedessä, joten hilasin itseni takaisin veneeseen tyttäreni seuraksi, kun Sämy teki vielä pienen kierroksen vedessä.
Kapu kysyi haluaisimmeko mennä lounastamaan Gili Menolle. No tottahan toki! Uidessa tulee myös nälkä. Joten rantauduimme tyhjälle hiekkarannalle auringossa kulahtaneiden bamburakennusten eteen. 
Kyseessä oli pieni ravintola, Diana Cafe, jossa oli muutama asiakas ja hitaasti liikkuvat tarjoilijapojat. Nautimme lounaamme ylhäällä bamburakennelman toisessa kerroksessa ja ihailimme näkymää Gili Travanganille. 
Saarten välillä on vain pari kilometriä matkaa. Jos Gili Travangan on saarista kehittynein, on Meno kaikkein alkeellisin. Olimme hetkisen harkinneet josko olisimme Air'n jälkeen tulleet hetkeksi Menolle, mutta taidamme jättää väliin. 
Saarella on kuulemma yksi hotelli, jossa ilmastointi, mutta muuten rakennuskanta näyttää aika alkeelliselta.
Lounaan jälkeen menimme vielä Air'n edustalle snorklaamaan ja nukkuva Stella salli minunkin kokea merenalaisen maailman kauneus. Oikein onnistunut reissu oli. Eikä hintakaan päätä huimannut, 80 000 Rp per nenä eli noin 6 €.
Pinta alkaa meillä olla aika kivan värinen, joten kauheasti ei tarvitse sitä enää suojata. Alamme olla ihan eri rotuisia kuin kalpea, auringolta suojattu tyttäremme, vaikkakin Stellan ihokin on vähän päivettynyt ahkerasta Laveran vauva-aurinkorasvan käytöstä huolimatta :)
Halauksin,
-SsS-
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Balilta Gili-saarille
Ennen matkalle lähtöä ajattelin, että Bali tulee olemaan unohtumattomin ja upein matkakohteistamme. Ikävä kyllä täytyy sanoa, että turismi pilaa hienotkin paikat. En sanoisi olevani pettynyt saareen, vihreä jalokivihän Bali on, mutta ikävän kansoitettu. Ja turismin myötä syntyvä bisnes uuvuttaa. Kun on noin 10 kertaa kieltäytynyt kauniisti tarjotusta taksikyydistä/t-paidasta/sarongista jne, 11. kerta saattaa jo ottaa päähän.. Joten lähtö Balilta ei aiheuttanut mitään haikeuden tunnetta, vaan innokkaina odotimme uusia seikkailuita ja rauhallisempia saaria.
Matkamme alkoi jälleen aamunkoitteessa, kun minibussi tuli noutamaan meidät hotellilta klo 07. Ensimmäinen etappi sujui vaivattomasti, sillä reilun tunnin ajomatkan jälkeen olimme Pagangabain satamassa, jossa nautimme aamiaisen lautan lähtöä odotellessa. Meitä oli iso lauma länsimaalaisia, jotka olimme suuntaamassa Balilta Lombokille. Meidän kohteenamme oli Gili Air -niminen pikkuruinen saari, mutta päästäksemme sille meidän oli ensin mentävä lautalla Lombok'lle ja sieltä Gili Air'lle. Toivoimme, että suurin osa porukasta suuntaisi muualle kuin samalle saarelle kanssamme.. Lautta oli suurehko autolautta, johon lastattiin turistibussin lisäksi isoja kuorma-autoja sekä mopoja. Se lähti paikalliseen tyyliin myöhässä, joten ehdimme kansipaikoilla ihmetellä lähtöä edeltävää myyntihässäkkää. Penkkien välissä kierteli jos jonkinmoista kaupustelijaa. Tarjolla oli juomien ja eväsnaksujen lisäksi aurinkolaseja ja t-paitoja. Tunnelman viimeistelivät paikalliset Matti ja Teppo, jotka joikhasivat indonesialaisia iskelmiä kitaraa rämpyttäen ja lopuksi tietysti kierättivät hattua "yleisön" joukossa. Stellakin antoi 1000 Rp (n. 7,5 senttiä) janttereille :)
Juttelin matkan aikana italialaisen, Balilla asuvan Kiaran kanssa, joka oli myös pienen lapsen äiti. Lapsi ei ollut hänen mukanaan matkassa ja nainen ihmettelikin kuinka uskaltaudumme tällaiselle matkalle Stellan kanssa. Mikäs tässä matkatessa, tuumin. Neiti on hyvä ja rauhallinen matkakumppani, eikä tämä nyt niin kovin extremeä täällä ole. Intiassa on paljon likaisempaa ja sinnekin uskaltaisin Stellan kanssa lähteä. Kaksi suloista, paikallista pikkutenavaa tuli ihmettelemään Stellaa ja leikkimään hänen kanssaan. Uteliaina he kokeilivat Stellan pullukoita jalkoja ja silittelivät tukkaa. Tyttö naureskeli lapsukaisille eikä ollut moineskaan. Neljän tunnin lauttamatka päättyi vihdoin puoli kolmen maissa. Jo tässä vaiheessa totesimme, että matkanjärjestäjän ilmoitus, että olisimme klo 16 Gili Air'lla ei todellakaan tulisi toteutumaan. Hyvä jos kuudelta olisimme saarella!! Minä otin oman rinkkani selkääni ja Stellan syliini Sämyn kantaessa rinkkansa, pikkurepun, eväskassin ja Stellan rattaat. Lisää käsiä täällä kaivattaisiin..
Lombokin maisemat häikäisivät jo lautasta käsin, ja minibussissa istuen saari näytti varsin viehättävältä. Turisteja emme nähneet oikeastaan ollekaan, mutta emme kyllä tainneet minkään turistipaikkojen läpi ajaakaan. Kenties täältä löytyisi mukava rauhaisa kylä sitten, kun Gili-saaret "kyllästyttävät".. Onhan meillä vielä lähes viisi viikkoa matka-aikaa jäljellä. Minibussi kuskasi meidät lauttarannasta Lombokin luoteisrannalla sijaitsevaan satamaan, josta olisi venekyyti Gili-saarille.
Istuimme kolmestaan minibussin etupenkillä kuskin vieressä ja Stella yritti kovasti rattia ja käsivaihteita roplata. Mahtaakohan F1 saada hänestä ensimmäisen naiskuskin..? ;) Matkatoimiston virkailija kertoi matkan aikana, että saapuessamme satamaan meidän tulee olla erittäin valppaita. Satamassa väijyy melkoinen joukko "avuliaita" paikallisia miehiä, jotka yrittävät kaupitella venekyytejä ym. arvaamattomille turisteille. Pelottelu tehosi ainakin kanssamatkustajaamme, nuoreen saksalaismieheen, joka tunnusti olevansa erittäin hermostunut lähestyessämme satamaa. Tuumimme yhteen ääneen, että tulee vaan kanssamme, Stella on toiminut loistavan jäänrikkojana, kun kaikki ovat niin kovin ihastuneita häneen. Satamaan päästyämme kello oli yli kuusi, ja viimeinen lautta Gileille lähtee klo 17. Matkatoimiston mies oli kuitenkin ilmoittanut satamaan, että olemme tulossa, joten veneet odottivat meitä. Hässäkkä, josta meitä oli varoitettu, oli varsin laimea. Ehkä suurin osa häslääjistä olivat jo lähteneet kotiin tai sitten meidät vaan jätettiin rauhaan. Kävelimme rauhassa oikean veneen luokse, kahlasimme matalaan veteen ja nousimme paattiin. Satamasta oli lähdössä veneet jokaiselle kolmelle Gili-saarelle. Saksalaismies suuntasi Gili Trawangan'lle, joka on suurin saarista. Pienin saari on Gili Meno, ja me siis lähdimme kohti lähinnä sijaitsevaa Gili Air'a. Veneessä oli noin 15 matkustajaa, joista kuusi oli suomalaisia. Juttelimme neljän nuoren suomalaisreppumatkaajan kanssa, jotka olivat matkanneet Kaakkois-Aasiassa joulukuun puolestavälistä asti. Hauskaa oli vaihtaa matkakokemuksia kotimaisella :) Matkalla ihailimme laskevaa aurinkoa, joka maalasi taivaanrannan uskomattoman kauniiksi punaisen sävyiksi. Lombokin vuoret näyttäytyivät upeina sumuisina huippuina illan kajossa.
Gili Air'lla ei ole varsinaista satamaa, vaan kapu tössäytti veneen rantahiekkaan ja kapusimme kamoinemme maihin. Hotellivarausta meillä ei ollut, joten hevosmiehen tekemä tarjous kuulosti varsin hyvältä: hän ajattaa meitä kohti saaren pohjoisosaa ja voisimme matkalla käydä kysymässä missä hotelleissa on tilaa. Air'lla ainoat menopelit ovat hevosrattaat sekä polkupyörät. Yhtään autoa, mopoa tai skootteria ei täältä löydy, joten saari on aivan superrauhallinen. "Tiet" ovat hevosrattaiden mentäviä, hieman polkua leveämpiä hiekkaisia väyliä. Tie kiertää saaren ympäri, joka on 1 km pitkä ja 1,5 km leveä, joten saaren ympäri kävelee 1,5 tunnissa. Keskellä sijaitsee kylä, jossa paikalliset (1 800 hlöä) asuvat. Turistit tulevat tänne pääasiassa sukeltamaan ja snorklaamaan, sillä saaren edustalla sijaitsee upeita riuttoja, joista osa on snorklaussyvyydessä. Löysimmekin varsin pian mukavan bungalow-majoituksen, joka sijaitsee aivan meren tuntumassa. Hotelli koostuu kahdessa rivissä sijaitsevista bungaloweista: eturivissä on 4 ja takarivissä on 3 taloa. Hotelli lienee melko uusi, joten huoneen hinta 250 000 Rp (20 €) on todellakin kohtuuedullinen. Lisäksi saamme käyttää viereisen sukelluskoulun uima-allasta, joka lienee mukava uimapaikka Stellalle. Täällä on matalasesonki, joten hinnat ovat alhaisemmat kuin touko-elokuussa, jolloin tänne on suurin turistiryntäys. Bungalow koostuu isosta huoneesta sekä sen takana sijaitsevasta avoimen taivaan alla olevasta kylpyhuoneesta. Illalla viilentävä suihku tähtitaivaan alla oli kokemus..
Gili Air on vielä varsin kehittymätön, mutta kovaa vauhtia tänne rakennetaan uusia bungaloweja. Mitään isoja hotelleja täällä ei ole laisinkaan, ainoastaan pieniä bungalow-kokonaisuuksia ja rantaravintoloita. Kiva nähdä tämä tällaisena, lähellä alkuperäistä ilmettään. Ja kukaties, jospa Stella vaikka tulee tänne pari-kolmikymppisenä uudelleen, mahtaa olla eri näköinen paikka :)
Nälkäisinä suuntasimme suihkun jälkeen hotellilta rannan suuntaisesti eteenpäin ja päädyimme mukavaan rantaravintolaan. Otimme paikat aivan meren ääreltä, bambusta tehdyltä rantasohvalta, johon kaikki mahduimme mainiosti; me istumaan ja Stella köllöttelemään. Matalalle pöydälle tarjoilija kantoi matkalaisten eteen Gado-Gadoa ja tofu-tempe -kastiketta juomien kera. Stellakin söi aimo annoksen riisiä ja tempeä (soijapavuista tehtyä tofun tapaista). Tähdet tuikkuvat yllämme ja meri kuohui rauhaisasti edessämme. Ravintolasta kantautui letkeää reggae-musiikkia. Voi ääretön! Tämä on meidän mestamme! We love this!!
Aamupalan jälkeen suuntasimme kulkumme hotellin kohdalta kauemmaksi, jossa rantaa varjostivat muutamat puut. 
Löysimmekin hyvän, varjoisan paikan, eikä ympärillämme ollut ketään. Ihan omassa rauhassa saimme uiskennella ja köllötellä hiekalla. Stella otti ensimmäisen kerran tuntumaan hiekkaan, ja sitä olikin sitten kiva laittaa suuhun. Katselin vierestä kauhuissani, mutta niin tuo lapsi oppii.. Kokeilemalla ja suuhun laittamalla. Merivettäkin meni monta huikkaa alas kun kävimme uimassa turkoosissa vedessä, joka ei muuten kauheasti viilennä olotilaa, kun on niin kovin lämmintä.
Terkkuja helteestä, meren ääreltä,
-SsS-
ps. iltapäivällä vessanpöntöllämme istuessaan voi ottaa aurinkoa ;)
torstai 18. helmikuuta 2010
Ubud - Bali
Matka Ubudiin sujui varsin mukavasti omalla vuokra-autolla. Kuski ajeli rauhallisesti, joten saatoimme rauhassa ihailla vuoristoisia maisemia, joissa havupuitakin kasvoi. Ystävämme Tea oli aiemmin laittanut tekstiviestin, että saapuu Ubudiin torstaina, joten kävin kysymässä huonetta Tean ehdottamasta Sari-huoneistohotellista. Hotelli oli täynnä, mutta mukava emäntä ehdotti lähes vastapäätä sijaitsevaa Dewa Bharata -hotellia (www.dewabharataubud.com), josta saimmekin huoneen. Hotelli on kuin balilainen temppelialue: kauniissa puutarhassa on perinteisiä balilaisia rakennuksia ja vesiaiheita. Huoneemme sijaitsee kaksikerroksisen rakennuksen alimmassa kerroksessa, terassimme avautuu puutarhaan ja uima-altaalle. Huoneen sisustus on aika karu, mutta eipä se meitä haittaa. Ilmastointi on ja se toimii :)
Lähdimme päikkäreiden jälkeen etsimään lounasta ja päädyimme Sari'in, jossa on tarjolla kotiruokaa. Otimme istumapaikat altaan viereisen katoksen alla sijaitsevalta sohvalta, jossa pikkuneitimme tykkäsikin räyhistellä (eli köllötellä). Kuulimme, että Tean kanadalaiset ystävät asustavat altaan toisella puolella ja menimme tervehtimään heitä. Oikein ihania ihmisiä! Stella tykästyi Sarin tofupötköihin, joita pystyi syömään omasta kädestään. Ei oikein tykkää enää syöttämisestä.. "Minä ite.." on hauskempaa.
Ubud on Balin taiteilijoiden mekka, joten täällä on paljon taidegallerioita ja -museoita. Tarjolla on taulujen lisäksi kivestä, pronssista, puusta ja luusta tehtyjä patsaita. Miltä kuulostaisi tonnin painoinen Shiva-patsas Tikkurilaan? Kuljetuskin täältä järjestyisi kun vaan löisi riittävästi euroja pöytään :) Ostimme toissapäivänä upean taulun, jota olimme käyneet edellisenä päivänä jo ihailemassa. Saimme taulun erittäin edulliseen hintaan: lähtöhinta oli 1,2 miljoonaa rupiaa, mutta saimme taulun lopulta 500 000 Rp:lla (alle 40 €). Ihan kohtuullista, sillä Intiasta ostimme taulun 80 eurolla.. Taulujakin täällä on monen hintaisia. Yhden gallerian taulujen hinnat alkoivat 50 miljoonasta rupiasta (lähes 4 000 €). Ostimme lisäksi n. 40 vuotta vanhan puisen lohikäärmepatsaan, joka on kotoisin itä-balilaisesta temppelistä. Ja eilen shoppailu jatkui erittäin kuumassa ilmanalassa, kun urheasti suuntasin kulkuni Ubudin markkina-alueelle. Sämy jäi Stellan kanssa ulkopuolelle odottamaan. Järjettömän pitkien tinkimissessioiden jälkeen sain ostettua muutamat hienot joogahousut, hameen ja parit tuliaiset.
Stella kehittyy hurjaa vauhtia. Istuminen on nyt suunnilleen hallussa (tasapaino ei ole kovinkaan vakuuttavaa vielä tosin) ja nyt on menossa konttausasentoon nousuharjoitukset. Vauvasoseiden syöttäminen tuntuu vähän hassulta, kun tytöllä on jo kuusi hammasta suussa, mutta äidinmaito on edelleenkin se ykkössuosikki. Kanadalaisen pariskunnan Naulam (en tiedä kirjoitetaanko noin) konttailee kovaa vauhtia, ja Stella seuraa kiinnostuneena pojan otteita. Eilen illalla olikin kovat konttausasentoharjoittelut esimerkin innostamana.
Tänään kävimme Tean ja ystäviensä kanssa syömässä lounasta ihanalla luomutilalla, joka sijaitsi riisipeltojen keskellä. Kaikki kasvikset olivat lähialueelta orgaanisesti viljeltyjä.
Sämy on paraikaa ostamassa meille lippuja huomiseksi. Lähdemme aamuseitsemältä matkaamaan kohti Gili Air -saarta, jonka pitäisi olla rauhallinen paratiisisaari. Aika jatkaa matkaa eteenpäin. Ubudin hässäkkä alkaa riittää :)
Halauksin, hyvinvoivat matkalaiset
Stella, Sanna ja Sämy
ps. pahoittelen etten ehdi vastailla lähettämiinne sähköposteihin. Olemme netissä ainoastaan lataamassa blogitekstit. Mutta olen kaikki ihanat viestit lukenut, niin mukavaa kuulla kuulumisianne <3
Lähdimme päikkäreiden jälkeen etsimään lounasta ja päädyimme Sari'in, jossa on tarjolla kotiruokaa. Otimme istumapaikat altaan viereisen katoksen alla sijaitsevalta sohvalta, jossa pikkuneitimme tykkäsikin räyhistellä (eli köllötellä). Kuulimme, että Tean kanadalaiset ystävät asustavat altaan toisella puolella ja menimme tervehtimään heitä. Oikein ihania ihmisiä! Stella tykästyi Sarin tofupötköihin, joita pystyi syömään omasta kädestään. Ei oikein tykkää enää syöttämisestä.. "Minä ite.." on hauskempaa.
Ubud on Balin taiteilijoiden mekka, joten täällä on paljon taidegallerioita ja -museoita. Tarjolla on taulujen lisäksi kivestä, pronssista, puusta ja luusta tehtyjä patsaita. Miltä kuulostaisi tonnin painoinen Shiva-patsas Tikkurilaan? Kuljetuskin täältä järjestyisi kun vaan löisi riittävästi euroja pöytään :) Ostimme toissapäivänä upean taulun, jota olimme käyneet edellisenä päivänä jo ihailemassa. Saimme taulun erittäin edulliseen hintaan: lähtöhinta oli 1,2 miljoonaa rupiaa, mutta saimme taulun lopulta 500 000 Rp:lla (alle 40 €). Ihan kohtuullista, sillä Intiasta ostimme taulun 80 eurolla.. Taulujakin täällä on monen hintaisia. Yhden gallerian taulujen hinnat alkoivat 50 miljoonasta rupiasta (lähes 4 000 €). Ostimme lisäksi n. 40 vuotta vanhan puisen lohikäärmepatsaan, joka on kotoisin itä-balilaisesta temppelistä. Ja eilen shoppailu jatkui erittäin kuumassa ilmanalassa, kun urheasti suuntasin kulkuni Ubudin markkina-alueelle. Sämy jäi Stellan kanssa ulkopuolelle odottamaan. Järjettömän pitkien tinkimissessioiden jälkeen sain ostettua muutamat hienot joogahousut, hameen ja parit tuliaiset.
Stella kehittyy hurjaa vauhtia. Istuminen on nyt suunnilleen hallussa (tasapaino ei ole kovinkaan vakuuttavaa vielä tosin) ja nyt on menossa konttausasentoon nousuharjoitukset. Vauvasoseiden syöttäminen tuntuu vähän hassulta, kun tytöllä on jo kuusi hammasta suussa, mutta äidinmaito on edelleenkin se ykkössuosikki. Kanadalaisen pariskunnan Naulam (en tiedä kirjoitetaanko noin) konttailee kovaa vauhtia, ja Stella seuraa kiinnostuneena pojan otteita. Eilen illalla olikin kovat konttausasentoharjoittelut esimerkin innostamana.
Tänään kävimme Tean ja ystäviensä kanssa syömässä lounasta ihanalla luomutilalla, joka sijaitsi riisipeltojen keskellä. Kaikki kasvikset olivat lähialueelta orgaanisesti viljeltyjä.
Sämy on paraikaa ostamassa meille lippuja huomiseksi. Lähdemme aamuseitsemältä matkaamaan kohti Gili Air -saarta, jonka pitäisi olla rauhallinen paratiisisaari. Aika jatkaa matkaa eteenpäin. Ubudin hässäkkä alkaa riittää :)
Halauksin, hyvinvoivat matkalaiset
Stella, Sanna ja Sämy
ps. pahoittelen etten ehdi vastailla lähettämiinne sähköposteihin. Olemme netissä ainoastaan lataamassa blogitekstit. Mutta olen kaikki ihanat viestit lukenut, niin mukavaa kuulla kuulumisianne <3
tiistai 16. helmikuuta 2010
Stella istuu ja syö Ubudissa
Stella-neiti nauttii lounaaksi tofua itse syöden. Ai niin, ja kaksi hammasta tullut lisää yläleukaan. Eilen ne huomasin, en tiedä tarkkaa päivää koska puhjenneet.
Nyt jatkamme taidegallerioiden kiertelyä ennen kuin sulkeutuvat, noin 1,5 tunnin kuluttua.
Helteiset terveiset,
-SsS-
Nyt jatkamme taidegallerioiden kiertelyä ennen kuin sulkeutuvat, noin 1,5 tunnin kuluttua.
Helteiset terveiset,
-SsS-
Gaia Oasis -kuvia
Tervetulojuomamme bungalowin terassilla.
Stella nauttii olotilastaan :)
Suihkutila avoimen taivaan alla.
Isä ja tytär :)
Meidän talomme.
Olemme nyt Ubudissa, Balin kulttuurikeskuksessa.
Lisää tekstiä lähiaikoina.
-SsS-
maanantai 15. helmikuuta 2010
Lovina ja Tejakulan paratiisi
Elämä jaksaa hämmästyttää ja kummastuttaa heittämällä yllättäviä käänteitä elämänpolkuaan tallaavien matkaajien eteen. Suunnitelmamme, että Sämy vuokraisi mopon ja tutkii seuraavan kylän hotelli- ja rantatarjonnan muuttui oitis lauantaiaamuna, kun menin Stellan kanssa altaalle odottelemaan Sämyä aamiasseuraksemme. Luoksemme käveli länsimaalainen mies ja pieni mustasilmäinen poika. Ryhdyin isän kanssa juttusille ja lapsethan ovat oiva puheenaihe: kukapa vanhempi ei juttelisi mielellään lapsestaan. Mies osoittautuikin mielettömäksi tietolähteeksi: balilaisen matkatoimiston ex-toimitusjohtaja, joka oli heittäytynyt freelanceriksi joulunaikaan. Kysyin häneltä heti mitä mieltä on Anturan'sta, ja hän tyrmäsi haaveemme mukavammasta paikasta. Anturan'ssa on kuulemma vielä huonompi ranta kuin Lovinassa, joten turhaan Sämy sinne olisi ajanut. Sämy saapui paikalle kuten myös miehen vaimo ja siirryimme sujuvasti hotellin ravintolaan yhteiselle aamiaiselle. Belgialainen Moses ja kiinalaista alkuperää oleva indonesialainen Eta sekä poikansa Esteban (vuosi ja 2 kk) asuvat Etelä-Balilla mutta olivat lomalla pohjoisessa. He kutsuivat meidät tutustumaan kanssaan buddhalaistemppeliin, jossa valmistauduttiin yöllä vaihtuvaan uuteen vuoteen. Tiikerin vuosi oli alkamassa. Otimme ilolla kutsun vastaan! Esteban nukahti aamiaisen jälkeen päikkäreille, joten sovimme, että lähtisimme lasten herättyä. Stellakin uinahti aamu-uintien jälkeen altaan reunalle ja Moses tutkaili Lonely Planet-matkaopastamme. Hän spottasi sieltä muutaman muunkin mielenkiintoisen kohteen, joten uintien ja päiväunien jälkeen ahtauduimme perheen pieneen, mutta ilmastoituun Suzukiin ja lähdimme matkaan. Ensimmäinen kohteemme oli n. 5 kilometrin päässä sijainnut Buddha-temppeli, jossa täyttäpäätä valmistauduttiin illan juhlia varten. Moses ja Eta ovat kristittyjä, mutta Etan isovanhemmat buddhalaisia. Menin Etan kanssa temppeliin sisälle miesten ja lasten jäädessä ulos odottelemaan.
Sisällä temppelissä oli melkoinen savu palavista suitsukkeista. Yllätykseksemme mekin saimme ison suitsukenipun käsiimme ja ystävälliset temppelimiehet neuvoivat missä kaikissa kohdissa pitää rukoilla ja jättää suitsukkeita palamaan. Eta käänsi minulle neuvot ja teimme rukouskierroksen ohjeiden mukaan yhä hupeneva suitsukenippu käsissämme. Kyllä meillä tulee olemaan myös siunattu tiikerinvuosikin :) Temppelin ulkopuolella ihastelimme hetken perinteistä musiikkiesitystä, jonka jälkeen kävelimme läheiselle isolle laiturille, jolle oli rakennettu myös ravintoloita. Raikkaan merituulen viilentäminä nautimme mukavan lounaan hyvässä seurassa aavaa merta ihaillen. Moses kertoi mielenkiintoisia faktoja Balista. Saarella kuulemma piileskelee mafiosoja ja entisiä kommunistihallitsijoita suurissa villoissaan. Moses oli kuullut juttuja hämärämiehistä, mutta ei ollut uskonut niitä ennen kuin oli nähnyt moisia huviloita omin silmin. Täällä kuulemma huuhtoutuu aina silloin tällöin päättömiä ja kädettömiä ruumiita rantaan. Mafia teloittaa ihmisiä ja viskaa ruumiit mereen. Erään kerran kun Moses oli työskennellyt erittäin varakkaiden asiakkaiden henkilökohtaisena avustajana kävelyllä olleet turistit olivat soittaneet Mosekselle hädissään: rantaan oli huuhtoutunut päätön ruumis! Mitä meidän pitää tehdä?! Moses oli vastannut: Älkää vaan koskeko siihen. Mistäpä näitäkään juttuja olisi kuullut jollemme olisi törmänneet toisiimme!
Matkamme jatkui vanhaan Pura Ponjok Batu -temppelialueeseen tutustuen Yeh Sanih'ssa sijaitseville Air Sanih -makean veden altaille. Altaiden vesi laskeutuu vuorilta ja se on padottu kahdeksi altaaksi, joissa paikalliset käyvät virkistäytymässä. Paikalla näimme ainoastaan yhden länsimaalaisen, joten mukava tunnelma altailla oli. Lapsetkin nauttivat viileähköstä vedestä naku-uiden. Auringon laskettua oli aika suunnata takaisin hotellille.
Moses ja Eta kutsuivat meidät kanssaan juhlimaan vuoden vaihtumista temppelille, mutta kieltäydyimme kutsusta. Sämy oli nimittäin käynyt paikallisessa turistienkuljetusfirmassa sopimassa huomisaamulle kuljetuksen Tejakulaan. Moses suositteli meille Gaia Oasis -nimistä hotellia (www.gaia-oasis.com), joka on kuulemma erittäin rauhallinen ja kaunis. Joten aamulla olisi aikainen herätys, jälleen kerran. Auto tulisi hakemaan meidät klo 8:50, joten parempi mennä ajoissa nukkumaan. Kiitimme Mosesta, Etaa ja Estebania loistavan hauskasta päivästä. Oli aivan huippua tavata mukava lapsiperhe, varsinkin kun Mosekselta sai kullan arvoisia vinkkejä mihin Indonesiassa kannattaa suunnata. Jätämmekin todennäköisesti Lombok-saaren väliin ja suuntaamme pienille Gili-saarille ja ehkäpä myös kaukaiselle Flores-saarelle.
Aamulla ehdimme käydä suihkussa ja pukeutua kun ovelle koputettiin. Hotellin henkilökuntaan kuulunut mies tuli sanomaan, että automme oli saapunut. Olin että MITÄ?! Senhän piti tulla vasta tunnin kuluttua! Mies sanoi, että kello on 8:45. Voi rähmä, hän oli hotellille tullessamme unohtanut sanoa, että Balilla kello on tunnin Jaavan aikaan edellä! Noh, se siitä rauhaisasta aamupalasta ja pakkailusta. Kamat nopeasti rinkkoihin, Stellalle pikapesu ja puhdas vaippa päälle ja menoksi. Niin jäi aamupala Moseksen perheen kanssa syömättä. Näimme uudet ystävämme altaalla polskimassa. He olivat jo kuulleet kömmähdyksestämme ja naureskelivat tilanteelle. Olin jo aiemmin saanut Moseksen käyntikortin, joten lupasimme soittaa jos liikkuisimme loman loppupuolella Etelä-Balin suunnalla. Ja kutsuin perheen meille kylään kun seuraavan kerran tulevat Suomeen. Moseksen serkku on nimittäin naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Olivat olleet heidän häissään Riihimäellä :)
Ajomatka Tejakulaan ei kestänyt onneksi kuin noin tunnin. Pienen harhailun jälkeen kuski vihdoin paikansi hotellin lähes huomaamattoman kyltin tien varresta ja ajoi kapeata tietä meren suuntaan. Parkkipaikka oli muutaman sadan metrin päässä isolta tieltä ja sieltä oli viitta hotellille: 500 metriä. Johan on matka.. Kävelimme kuskimme kanssa epätietoisina millainen paikka meitä mahtaa odottaa moottoripyörän mentävää polkua pitkin. Jätimme rinkat autoon, sillä emme tienneet onko hotellissa tilaa meille. Mietimme jo, että mihin me täältä suuntaisimme jos hotelli olisi täysi. Vihdoin polku näytti päättymisen merkkejä ja kävelimme kauniiseen puutarhaan, jossa vihreän nurmikentän takana aaltoili meri. Löysimme vastaanotosta miehen, joka lähti näyttämään meille vapaana olevaa bungalowia. Hinta vähän pisti nieleskelemään, 53 euroa per yö, mutta päätimme jo siinä vaiheessa jäädä yöksi tai kahdeksi. Mies johdatti meidät kivetettyä polkua pitkin meren suuntaisesti sijaitsevien bungalowien ohi. Muutaman talon jälkeen mies käveli yhden talon pihaan ja kertoi siinä olevan vapaa huoneisto. Bungaloweissa on kaksi huoneistoa ja niillä yhteinen terassi merelle. Terasilla on riippumatto, pöytä ja tuolit sekä lököilyä varten tyynyillä pehmustettu sängyntapainen kulmassa. Sämy kehoitti minua tsekkaamaan huoneen kun jäi itse Stellan kanssa terassille odottamaan. Meinasi silmät tippua päästä kun menin huoneeseen. Kuusikulmaisen huoneen suuret ikkunat avautuivat merelle. Vaaleasta bambusta tehtyjen sänkyjen yllä oli valkoiset hyttysverkot ja ikkunoissa valkoiset verhot, jotka heiluivat hissukseen ilmavirrassa, joka tuli huoneen katonrajassa olevien ritilöiden takaa. Huoneen seinät ovat siis ylhäältä avoimet, joten ilmastointi hoituu merituulen myötä. Huoneen hienoin osa on ehdottomasti kylpyhuone: se on täysin avonaista tilaa: seinät ovat noin parimetriset, joten yksityisyys on taattu, mutta suihku on avoimen taivaan alla. Muu osa on katon alla. Suihkun vieressä kasvaa aitoja bambuja. Suihkutilan seinät ja lattia on laatoitettu luonnonkivillä. Myös lavuaari on luonnonkivillä päällystetty. Kylpyhuoneessa on aitoja kukkia koristeina ja viimeisenä silauksena ihanat käsitehdyt saippuat, joissa ei ole mitään kemikaaleja.
Jäin Stellan kanssa odottelemaan terassille kun Sämy lähti hakemaan laukkujamme hotellin väen kanssa ja hotellivirkailija sanoi tuovansa tervetulojuomat ja sisäänkirjoittautumiskaavakkeet täytettäväksi. Juomat eivät olleetkaan ihan mitkä tahansa drinksut: mies kantoi eteeni kaksi järjettömän suurta kookospähkinää, jotka oli koristeltu pinkeillä kukkasilla ja pilleillä. Kyseessä oli nuoret kookospähkinät, joiden mehu on varsin maittavaa. Asettauduimme aloillemme ja vaihdoimme uimakamppeet päälle. Hotellin allas on hienolla paikalla, noin 20 metrin päässä merestä, joten polskutellessa voi kuunnella aaltojen pauhua. Ranta on tässä kohdassa vähän epämiellyttävä uimisen kannalta: pohja on täynnä pyöreitä kiviä, joten mukavampaa olla altaassa.
Kello 17 hotellin meditaatiosalissa oli tarjolla joogaa. Jätin Sämyn ja Stellan huoneeseemme lepäilemään ja menin joogaamaan. Sali on aivan uskomattoman kaunis: kahdeksankulmaisen huoneen lattia on päällystetty kellertävällä luonnonkivellä. Huoneessa oli röykkiöittäin keltaisia ja punaisia tyynyjä, joista sai ottaa tarvitsemansa jotta tunsi olonsa mukavaksi. Istuin kahden saksalaismiehen seuraan, avoinaisista ovista näin aavan meren. Joogaohjaaja on mukava keski-ikäinen saksalaisnainen, jonka ohjaama jooga on hengitykseen painoittuvaa rauhallista liikehdintää. Teimme ensin tunnin asanoita, jonka jälkeen erittäin tehokkaan hengitysharjoituksen sekä hengitykseen keskittyvän meditaation. Lopussa tunsin kuinka aurani laajeni ja laajeni. Eheyttävää, rentouttavaa..
Hotellilla tuntuu olevan pelkästään saksalaisia keski-ikäisiä ja me. Illallisbuffeessa saimme istuskella omassa rauhassamme, kun muissa pöydissä keskustelu käytiin saksaksi. Noh, halusimme muutenkin syödä ateriamme ruokatilan kulmaan rakennetussa chillailumestassa, jossa Stella sai köllötellä rauhassa. Eivät olisi saksalaiset taipuneet syömään risti-istunnassa ;) Hotellin ravintolasta voi ostaa buffee-illallisen, jonka hinta on paikallisittain korkea, 7,50 euroa, mutta voi ääretön millaista ruokaa oli tarjolla. Kokki luetteli mitä astioissa oli: kasviskeittoa, tofua friteeratun taikinakuoren sisällä, kasvispaistoksia, kalakebabtikkuja, perunasalaattia, tuoreita kasviksia, itse tehtyä pestoa.. Ja kaikissa käytetty paikallisia yrttejä, ei aromivahventeita. Oih! Olin ihan supernälkäinen, sillä aamiaisen jälkeen olin syönyt vain keksejä ja hedelmiä. Miten ihanaa syödä tällaista ruokaa näin nälkäisenä. Stellakin veteli tyytyväisenä tyynyillä tuettuna tofupalleroita omista pikku sormistaan. Illalla täällä ei ole mitään ohjelmaa, joten vetäydyimme ajoissa yöpuulle. Huoneeseen päästyämme meitä odotti yllätys. Iso, kämmenen kokoinen hämähäkki oli valloittanut huoneemme poissaollessamme. Sämy pelkää hämähäkkejä, mutta pakotin hänet hätistämään otuksen pihalle. Täytyihän jonkun olla Stellan kanssa turvassa sängyllä, joten en minä voinut auttaa. Myrkkyhampaat kiiluen otus pomppi onneksi ulkoilmaan. Tämä on kuin eläntarhassa asuisi, kun kuuluu kaskaiden sirinää, gekkojen kurnutusta, lintujen ääniä jne..
Aamu-uintien jälkeen nukutin Stellan altaan äärelle lepotuolin päälle varjoon ja lähdin rentoutumaan hierontaan. Hotellialueen spa on huoneemme viereisessä rakennuksessa ja minut ohjattiin rauhalliseen hoitotilaan. Puolentoista tunnin hieronta (n. 13 euroa) oli aivan uskomattoman rentouttava. Ainoa "stressaava" asia oli, kun mietin kuunnellako salissa soivaa hentoa kelttimusiikkia, viereisen suihkulähteen solinaa vai ulkoa kantautuvaa meren aaltoilua :)
Meillä on huomiseksi varattuna kuljetus Ubud'in, Keski-Balille, lähtö klo 10. Matka-aika on parisen tuntia. Joten ehdimme syödä aamiaisen ja lekotella hetken altaallakin. Täksi illaksi suunnitelma on: rentoutumista, rentoutumista, joogailua ja buffeessa syöpöttelyä :)
Halauksia ja rutistuksia!
-SsS-
Sisällä temppelissä oli melkoinen savu palavista suitsukkeista. Yllätykseksemme mekin saimme ison suitsukenipun käsiimme ja ystävälliset temppelimiehet neuvoivat missä kaikissa kohdissa pitää rukoilla ja jättää suitsukkeita palamaan. Eta käänsi minulle neuvot ja teimme rukouskierroksen ohjeiden mukaan yhä hupeneva suitsukenippu käsissämme. Kyllä meillä tulee olemaan myös siunattu tiikerinvuosikin :) Temppelin ulkopuolella ihastelimme hetken perinteistä musiikkiesitystä, jonka jälkeen kävelimme läheiselle isolle laiturille, jolle oli rakennettu myös ravintoloita. Raikkaan merituulen viilentäminä nautimme mukavan lounaan hyvässä seurassa aavaa merta ihaillen. Moses kertoi mielenkiintoisia faktoja Balista. Saarella kuulemma piileskelee mafiosoja ja entisiä kommunistihallitsijoita suurissa villoissaan. Moses oli kuullut juttuja hämärämiehistä, mutta ei ollut uskonut niitä ennen kuin oli nähnyt moisia huviloita omin silmin. Täällä kuulemma huuhtoutuu aina silloin tällöin päättömiä ja kädettömiä ruumiita rantaan. Mafia teloittaa ihmisiä ja viskaa ruumiit mereen. Erään kerran kun Moses oli työskennellyt erittäin varakkaiden asiakkaiden henkilökohtaisena avustajana kävelyllä olleet turistit olivat soittaneet Mosekselle hädissään: rantaan oli huuhtoutunut päätön ruumis! Mitä meidän pitää tehdä?! Moses oli vastannut: Älkää vaan koskeko siihen. Mistäpä näitäkään juttuja olisi kuullut jollemme olisi törmänneet toisiimme!
Matkamme jatkui vanhaan Pura Ponjok Batu -temppelialueeseen tutustuen Yeh Sanih'ssa sijaitseville Air Sanih -makean veden altaille. Altaiden vesi laskeutuu vuorilta ja se on padottu kahdeksi altaaksi, joissa paikalliset käyvät virkistäytymässä. Paikalla näimme ainoastaan yhden länsimaalaisen, joten mukava tunnelma altailla oli. Lapsetkin nauttivat viileähköstä vedestä naku-uiden. Auringon laskettua oli aika suunnata takaisin hotellille.
Moses ja Eta kutsuivat meidät kanssaan juhlimaan vuoden vaihtumista temppelille, mutta kieltäydyimme kutsusta. Sämy oli nimittäin käynyt paikallisessa turistienkuljetusfirmassa sopimassa huomisaamulle kuljetuksen Tejakulaan. Moses suositteli meille Gaia Oasis -nimistä hotellia (www.gaia-oasis.com), joka on kuulemma erittäin rauhallinen ja kaunis. Joten aamulla olisi aikainen herätys, jälleen kerran. Auto tulisi hakemaan meidät klo 8:50, joten parempi mennä ajoissa nukkumaan. Kiitimme Mosesta, Etaa ja Estebania loistavan hauskasta päivästä. Oli aivan huippua tavata mukava lapsiperhe, varsinkin kun Mosekselta sai kullan arvoisia vinkkejä mihin Indonesiassa kannattaa suunnata. Jätämmekin todennäköisesti Lombok-saaren väliin ja suuntaamme pienille Gili-saarille ja ehkäpä myös kaukaiselle Flores-saarelle.
Aamulla ehdimme käydä suihkussa ja pukeutua kun ovelle koputettiin. Hotellin henkilökuntaan kuulunut mies tuli sanomaan, että automme oli saapunut. Olin että MITÄ?! Senhän piti tulla vasta tunnin kuluttua! Mies sanoi, että kello on 8:45. Voi rähmä, hän oli hotellille tullessamme unohtanut sanoa, että Balilla kello on tunnin Jaavan aikaan edellä! Noh, se siitä rauhaisasta aamupalasta ja pakkailusta. Kamat nopeasti rinkkoihin, Stellalle pikapesu ja puhdas vaippa päälle ja menoksi. Niin jäi aamupala Moseksen perheen kanssa syömättä. Näimme uudet ystävämme altaalla polskimassa. He olivat jo kuulleet kömmähdyksestämme ja naureskelivat tilanteelle. Olin jo aiemmin saanut Moseksen käyntikortin, joten lupasimme soittaa jos liikkuisimme loman loppupuolella Etelä-Balin suunnalla. Ja kutsuin perheen meille kylään kun seuraavan kerran tulevat Suomeen. Moseksen serkku on nimittäin naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Olivat olleet heidän häissään Riihimäellä :)
Ajomatka Tejakulaan ei kestänyt onneksi kuin noin tunnin. Pienen harhailun jälkeen kuski vihdoin paikansi hotellin lähes huomaamattoman kyltin tien varresta ja ajoi kapeata tietä meren suuntaan. Parkkipaikka oli muutaman sadan metrin päässä isolta tieltä ja sieltä oli viitta hotellille: 500 metriä. Johan on matka.. Kävelimme kuskimme kanssa epätietoisina millainen paikka meitä mahtaa odottaa moottoripyörän mentävää polkua pitkin. Jätimme rinkat autoon, sillä emme tienneet onko hotellissa tilaa meille. Mietimme jo, että mihin me täältä suuntaisimme jos hotelli olisi täysi. Vihdoin polku näytti päättymisen merkkejä ja kävelimme kauniiseen puutarhaan, jossa vihreän nurmikentän takana aaltoili meri. Löysimme vastaanotosta miehen, joka lähti näyttämään meille vapaana olevaa bungalowia. Hinta vähän pisti nieleskelemään, 53 euroa per yö, mutta päätimme jo siinä vaiheessa jäädä yöksi tai kahdeksi. Mies johdatti meidät kivetettyä polkua pitkin meren suuntaisesti sijaitsevien bungalowien ohi. Muutaman talon jälkeen mies käveli yhden talon pihaan ja kertoi siinä olevan vapaa huoneisto. Bungaloweissa on kaksi huoneistoa ja niillä yhteinen terassi merelle. Terasilla on riippumatto, pöytä ja tuolit sekä lököilyä varten tyynyillä pehmustettu sängyntapainen kulmassa. Sämy kehoitti minua tsekkaamaan huoneen kun jäi itse Stellan kanssa terassille odottamaan. Meinasi silmät tippua päästä kun menin huoneeseen. Kuusikulmaisen huoneen suuret ikkunat avautuivat merelle. Vaaleasta bambusta tehtyjen sänkyjen yllä oli valkoiset hyttysverkot ja ikkunoissa valkoiset verhot, jotka heiluivat hissukseen ilmavirrassa, joka tuli huoneen katonrajassa olevien ritilöiden takaa. Huoneen seinät ovat siis ylhäältä avoimet, joten ilmastointi hoituu merituulen myötä. Huoneen hienoin osa on ehdottomasti kylpyhuone: se on täysin avonaista tilaa: seinät ovat noin parimetriset, joten yksityisyys on taattu, mutta suihku on avoimen taivaan alla. Muu osa on katon alla. Suihkun vieressä kasvaa aitoja bambuja. Suihkutilan seinät ja lattia on laatoitettu luonnonkivillä. Myös lavuaari on luonnonkivillä päällystetty. Kylpyhuoneessa on aitoja kukkia koristeina ja viimeisenä silauksena ihanat käsitehdyt saippuat, joissa ei ole mitään kemikaaleja.
Jäin Stellan kanssa odottelemaan terassille kun Sämy lähti hakemaan laukkujamme hotellin väen kanssa ja hotellivirkailija sanoi tuovansa tervetulojuomat ja sisäänkirjoittautumiskaavakkeet täytettäväksi. Juomat eivät olleetkaan ihan mitkä tahansa drinksut: mies kantoi eteeni kaksi järjettömän suurta kookospähkinää, jotka oli koristeltu pinkeillä kukkasilla ja pilleillä. Kyseessä oli nuoret kookospähkinät, joiden mehu on varsin maittavaa. Asettauduimme aloillemme ja vaihdoimme uimakamppeet päälle. Hotellin allas on hienolla paikalla, noin 20 metrin päässä merestä, joten polskutellessa voi kuunnella aaltojen pauhua. Ranta on tässä kohdassa vähän epämiellyttävä uimisen kannalta: pohja on täynnä pyöreitä kiviä, joten mukavampaa olla altaassa.
Kello 17 hotellin meditaatiosalissa oli tarjolla joogaa. Jätin Sämyn ja Stellan huoneeseemme lepäilemään ja menin joogaamaan. Sali on aivan uskomattoman kaunis: kahdeksankulmaisen huoneen lattia on päällystetty kellertävällä luonnonkivellä. Huoneessa oli röykkiöittäin keltaisia ja punaisia tyynyjä, joista sai ottaa tarvitsemansa jotta tunsi olonsa mukavaksi. Istuin kahden saksalaismiehen seuraan, avoinaisista ovista näin aavan meren. Joogaohjaaja on mukava keski-ikäinen saksalaisnainen, jonka ohjaama jooga on hengitykseen painoittuvaa rauhallista liikehdintää. Teimme ensin tunnin asanoita, jonka jälkeen erittäin tehokkaan hengitysharjoituksen sekä hengitykseen keskittyvän meditaation. Lopussa tunsin kuinka aurani laajeni ja laajeni. Eheyttävää, rentouttavaa..
Hotellilla tuntuu olevan pelkästään saksalaisia keski-ikäisiä ja me. Illallisbuffeessa saimme istuskella omassa rauhassamme, kun muissa pöydissä keskustelu käytiin saksaksi. Noh, halusimme muutenkin syödä ateriamme ruokatilan kulmaan rakennetussa chillailumestassa, jossa Stella sai köllötellä rauhassa. Eivät olisi saksalaiset taipuneet syömään risti-istunnassa ;) Hotellin ravintolasta voi ostaa buffee-illallisen, jonka hinta on paikallisittain korkea, 7,50 euroa, mutta voi ääretön millaista ruokaa oli tarjolla. Kokki luetteli mitä astioissa oli: kasviskeittoa, tofua friteeratun taikinakuoren sisällä, kasvispaistoksia, kalakebabtikkuja, perunasalaattia, tuoreita kasviksia, itse tehtyä pestoa.. Ja kaikissa käytetty paikallisia yrttejä, ei aromivahventeita. Oih! Olin ihan supernälkäinen, sillä aamiaisen jälkeen olin syönyt vain keksejä ja hedelmiä. Miten ihanaa syödä tällaista ruokaa näin nälkäisenä. Stellakin veteli tyytyväisenä tyynyillä tuettuna tofupalleroita omista pikku sormistaan. Illalla täällä ei ole mitään ohjelmaa, joten vetäydyimme ajoissa yöpuulle. Huoneeseen päästyämme meitä odotti yllätys. Iso, kämmenen kokoinen hämähäkki oli valloittanut huoneemme poissaollessamme. Sämy pelkää hämähäkkejä, mutta pakotin hänet hätistämään otuksen pihalle. Täytyihän jonkun olla Stellan kanssa turvassa sängyllä, joten en minä voinut auttaa. Myrkkyhampaat kiiluen otus pomppi onneksi ulkoilmaan. Tämä on kuin eläntarhassa asuisi, kun kuuluu kaskaiden sirinää, gekkojen kurnutusta, lintujen ääniä jne..
Aamu-uintien jälkeen nukutin Stellan altaan äärelle lepotuolin päälle varjoon ja lähdin rentoutumaan hierontaan. Hotellialueen spa on huoneemme viereisessä rakennuksessa ja minut ohjattiin rauhalliseen hoitotilaan. Puolentoista tunnin hieronta (n. 13 euroa) oli aivan uskomattoman rentouttava. Ainoa "stressaava" asia oli, kun mietin kuunnellako salissa soivaa hentoa kelttimusiikkia, viereisen suihkulähteen solinaa vai ulkoa kantautuvaa meren aaltoilua :)
Meillä on huomiseksi varattuna kuljetus Ubud'in, Keski-Balille, lähtö klo 10. Matka-aika on parisen tuntia. Joten ehdimme syödä aamiaisen ja lekotella hetken altaallakin. Täksi illaksi suunnitelma on: rentoutumista, rentoutumista, joogailua ja buffeessa syöpöttelyä :)
Halauksia ja rutistuksia!
-SsS-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
