Torstaiaamuna klo 10 oli lähtö lasipohjaveneellä snorklaamaan. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten aurinkosuojakerroin 20 oli tarpeen. Vene, jolla lähdimme reissuun oli iso, joten Stellan rattaat mahtuivat hyvin mukaan. Oli hienoa nähdä saari mereltä käsin, joten matka snorklauspaikalle sujui mukavasti maisemia katsellessa. Reissussa olivat meidän poppoomme lisäksi norjalainen taiteilijanainen pienen tyttärensä kanssa. Ennen uimaan menemistä ihastelimme merenalaista maailmaa veneen lasipohjan läpi. Näimmekin jättisimpukoita, erilaisia koralleja, merisiilejä, meritähtiä, merimakkara, merikäärme sekä kauniita värikkäitä kaloja. Fiilis meinasi mennä, kun kapteeni rysäytti veneenpohjan koralliriuttaa päin. Ei siinä mene varmaan kuin pari sataa vuotta ennen kuin tilanne on korjaantunut.. Rävelö! Vedimme snorklauskamppeet päälle ja laskeuduimme veteen. Maaret, Sämy, Jhoanne, Tuukka ja meikäläinen menimme veteen kun Äiti jäi Stella-vahdiksi paatille. Vesi tuntui kohtuullisen viileältä, mutta mukava siellä oli polskutella. Andamanien snorklaustaidot muistuivat nopeasti mieleen, joten sain hengitysputkeen tulevan veden hienosti pärskäytettyä putkesta ulos.
Korallit olivat upeita ja Sämy murensi mukaan ottamaamme leipää kädessään, joten pienet kalat kerääntyivät viereemme ja napsivat leipää Sämyn kädestä. Sämy spottasi pidemmältä ison merisiilikeskittymä. Upea reissu!
Kävimme vielä ennen auringonlaskua melomassa kanooteilla Jhoannen ja Tuukan kanssa. Valon väheneminen maalasi läheiset vuoret taianomaisiksi, utuisiksi jättiläisiksi. Viimeisen illan kunniaksi söimme illallisen naapurihotellin Aninuan Beach Resortin ulkoilmaravintolassa täysikuun ja puihin ripustettujen tunnelmavalojen hämyssä. Tunnelmaa täydensi yhdeltä parvekkeelta kuuluva Leevi and the Leavings. Suomalaisia oli hotellivieraina.
Matka takaisin mantereelle alkoi perjantaiaamuna hotellin pikkubussikyydillä Sabang'n rantakaupunkiin. Jhoanne kävi ostamassa meille lauttaliput klo 14 lauttaan, joten meillä oli hyvää aikaa lounastamiseen. Lauttamatka meni jälleen joutuisasti ja saimme edullisen pikkubussidiilin takaisin Makatiin.
Sämy oli järkännyt meille hotellin onneksi jo edellisenä päivänä, joten suuntasimme suoraan Makati Palace Hotel'iin. Hotelli sijaitsee hieman "eksoottisella" punaisten lyhtyjen alueella, eli paikallisia tyttöjä ja länsimaisia äijiä pyöri kaduilla toisiaan haeskellen.
Illallispaikaksi löysimme ihanan tunnelmallisen itämaisen ravintolan, joka oli täysin tyhjä. Listalla oli niin paljon houkuttelevia vaihtoehtoja; intialaisia, kreikkalaisia, turkkilaisia, persialaisia, etten tiennyt mihin kallistua. Päädyin Intian ikävissäni Palak Paneer'iin, joka olikin hyvä valinta.
Illan kuluessa ravintola alkoi täyttyä, ja lähtiessämme ravintola oli aivan täynnä. Ravintolan seinällä olikin arvostettu kunniamaininta. Ilmeisesti kyseessä olikin loistava valinta :) Päädyimme Stellan kanssa ajoissa nukkumaan, mutta Jhoannen ja Tuukan ilta jatkui Jarin kanssa Royal Bellagion aulabaarissa aamutunneille asti.
Mammojen lähtöpäivän aamuna suuntasimme aamiaiselle Pannukakkutaloon, Pancake House'en. Jaoimme Sämyn kanssa kolme mustikkapannukakkua ja suklaavohvelin. Mums! Niin hyvää ;) Terveellinen aamiainen se tiellä pitää :)
Hotellilla laitoimme kamppeet jälleen kerran kasaan ja otimme taksit Greenbelt-ostoskeskukselle. Sämyn ja Mammojen taksilla oli mittarissa VAIN 550 000 km, eli juurikin sisäänajettu yksilö :) Kävin ostamassa meille Lonely Planet Indonesia -matkaoppaan, jonka jälkeen menimme aivan superihanaan luontaistuotekauppaan.
Siellä oli ihan mahdottomasti vaikka mitä terveellistä ja lisäaineetonta. Löysin Stellalle luomuvauvasoseita ja tärkeimpänä lähes 100 %:sta Aloe Vera -geeliä. Silmät pyöreänä ihastelin valikoimaa. Aah!
Shoppailun ja lounaan jälkeen heitimme hyvästit Mammoille ja kyynelsilmäiset matkatoverimme istuivat taksiin ja ottivat suunnan lentokentälle. Hong Kongin ja Istanbulin kautta suuntana oli luminen Helsinki. Kiitos Maaretille ja Äidille ihanasta matkaseurasta! Olette kullan arvoisia murusia. Oli ihana kokea Tuukan häät, Manilan hässäkkä ja Puerto Galeran rauha ja autuus kanssanne.
Matkamme siunaus ilmeni taas taksinmetsästyksessä, sillä onnistuimme saamaan ilmastoidun vanin menopeliksemme. Edessä oli nimittäin lähes kolmen tunnin matka Jhoannen kotiin yhteen Manilan lähiöistä, Pohjois-Caloocan'n Sunriser Village -nimiselle asuinalueelle. Matkustimme siis mukavasti inhottavan ruuhkaisen matkan läpi Manilan. Ohittamamme ihmiset hymyilivät meille, jotkut vilkuttivatkin. Taisimme olla nähtävyys. Tuukka on neljällä Filippiinien matkallaan nähnyt kuulemma yhden ainoan kerran jonkun toisen länsimaalaisen Pohjois-Caloocan'ssa, joten eipä täällä taida paljon turisteja pyöriä. 2,5 tunnin matkan jälkeen olimme vihdoinkin perillä Jhoannen kotona, jossa Jhon Äiti ja Isi ottivat meidät lämpimästi vastaan.
Pienen hetken vedimme henkeä, ja päätimme lähteä ruoka- ja moskiittoverkko-ostoksille Glori-nimiselle alueelle. Hyppäsimme tricyclen kyytiin ja voi ääretön mikä matka alkoi. Kymmenen minuutin ajon jälkeen totesin, että minun olisi pitänyt jäädä Stellan kanssa kotiin: pakokaasua tuprusi edellä ajavista autoista ja tricycleistä, pölyä ja melua oli ympärillämme aivan liikaa! Voi pientä matkalaista! Noh, takaisin ei enää käännytty, vaan menimme ruokaostoksille isoon markettiin. Ostimme tarvikkeet kahta pastakastiketta varten: tuoreita vihanneksia (sipulia, valkosipulia, herneenpalkoja, porkkanoita, basilikaa) ja pestoa. Meidän ostoksemme olivat kaksi kassillista ruokaa ja summa oli noin 9 euroa. Ei paha! Paluumatka sujui rauhallisissa merkeissä, sillä pieni matkalainen nukahti jälleen syliini kaiken sen hässäkän ja metelin keskellä. Kotona siirsin Stellan sängylle nukkumaan ja rauhallisesti tyttö jatkoi uniaan.
Jhoannen kotona ei ole ilmastointia, joten nukuimme hikisissä tunnelmissa tuulettimen tuodessa helpotusta, ja samalla ikävää viimaa. Tulihan sitä muutama tunti nukuttua.. Sämy nukkui hulppean pehmeällä patjalla lattialla Stellan ja minun nukkuessa ohuella alustalla sängyllä hyttysverkon alla. En uskaltanut torakoiden pelossa mennä lattialle miehen viereen, joten kääntyilin levottomana sängyssä aamuun asti.
Sunnuntaiaamu sujui leppoisasti kotosalla aamupalaa syöden ja Tuukan editoidessa reissukuvia. Puolenpäivän jälkeen saimme Jhoannen perheen jeepney-kuskilta Jerryltä kyydin Eurotel-hotelliin. Totesimme, että parempi siirtyä ilmastoituun ympäristöön, joka on paljon lähempänä lentokenttää maanantaista maisemanvaihdosta ajatellen. Ja arvaatte varmaan mitä Stella taas teki matkan aikana: nukkui tärinässä ja metelissä :) Jeepneyt ovat vanhoja USA:n armeijan pidennettyjä jeeppejä, jotka toimivat julkisessa liikenteessä.
Niissä istutaan ikkunattomassa takaosassa tuulen tarjotessa ilmastointiaan selkä seinää vasten. Jeepneyt kulkevat määrättyjä reittejä, aivan kuten bussitkin, mutta ovat pienempiä. Niitä näkyy runsaasti katukuvassa. Eurotel'n ilmastoitu aula tuntui taivaalliselta hikisessä olemuksessamme. Stellakin on kulkenut muutaman päivän lähinnä vaippoihin puettuna, muu vaatetus tuntuu aivan turhalta. Saimme mukavat huoneet 3. kerroksesta, me vielä kaukaa hisseistä ja talon takaosasta, joten hiljaisuus on taattu. Huoneen seinät on tapetoitu isolla Venetsian kuvalla, joten kanaalitunnelmissa täällä hengaillaan :) O sole mio..
Nälkä kalvoi kupujamme, sillä se pastakastikkeiden vääntäminen sitten jäi, joten otimme suunnan kohti vieressä jököttävää ostoskeskusta. Hotellimme lienee shoppailijan unelma, sillä vieressä sijaitsevat kaksi ostoskeskusta: Trinoma ja SM North Edsa, joka on maailman toiseksi suurin ostoskeskus. Kiinassa oleva on suurin. Ostoskeskukset ovat tietysti liikenteen risteyskohdassa, joten melkoisen risteyksen yli/poikki/halki jouduimmekin kävelemään. Ensin yhdestä kohdasta ylikulkusiltaa tien yli, hetken matkaa SM:n ulkotasannetta tien myötäisesti eteenpäin ja sitten toista ylikulkusiltaa pitkin tien toiselle puolelle Trinomaan. Ylikulkusillalla oli niin paljon kulkijoita, että alasmenoa portaita pitkin joutui jonottamaan. Alhaalla näkyi kuinka autot pyrkivät nelikaistaista tietä pitkin kauppakeskuksen parkkihalleihin. Melkoinen muurahaiskeko! Kauppakeskukset ovat käsittämättömän isoja ja käsittämättömän stressaavia paikkoja: musiikki pauhaa jok'ikisen kaupan luona ja keskusaukion tapahtumakentältä kantautuu korviavihlova meteli, joka kuuluu ylimpään kerrokseen asti. Kreikkalaisessa ravintolassa nautitun mainion lounaan jälkeen vetäisimme päivän sokeriannokset Dunkin Donut-donitsikahvilassa. Sitten meteli alkoikin jo riittää. Miten nämä ihmiset oikein kestävät moista metakkaa?? Yritimme vielä löytää kameraamme vedenalaiset kuvat mahdollistavaa suojakoteloa, mutta emme löytäneet sellaista. Stellakin alkoi jo hermostua paikkaan, joten lähdimme mieluusti hotellille rauhoittumaan. Voi sitä onnellista ilmettä, kun tyttö pääsi sängylle vapaasti köllöttelemään ja pyörimään akselinsa ympäri! Kyllä siinä kaikki neljä raajaa heiluivat niin mahdottomasti kun neiti onnellisena riehui ilmastoidussa huoneessamme :) Vielä kun Jhoanne ja Tuukka saapuivat tyttöä viihdyttämään, niin ilo oli ylimmillään. Kukkuu- ja piiloleikit naurattivat tyttöä kovasti, ja Jhoanne olisi ihastuksissaan halunnut haukata pikku palan suloisen pulleata tyttöämme :) Stella on kieltämättä aika kookas paikallisiin 7-8 kk vanhoihin vauvoihin verrattuna. Tyttömme vastaa kooltaan noin vuoden ikäistä filippiinoa. Saamme edelleenkin kovasti huomiota kulkiessamme kaupungilla. Stella kyllä jaksaa hymyillä tuntemattomillekin, joten ihastuttavaahan se on!
Maanantaina meillä on koko päivä aikaa pörrätä toivottavasti huomattavasti tyhjemmissä kauppakeskuksissa, sillä lento Jakartaan lähtee vasta klo 21. Hengailemme siis SM:ssä ja Jhon & Tuukan huoneessa, kunnes koittaa aika karistaa Filippiinien pölyt harteiltamme ja siirtyä kohti uusia seikkailuja. Saas nähdä mitä seikkailuja jo heti Jakartassa koemme, sillä meillä on huone varattuna kahdeksi yöksi Ibis-hotellista. Opimme eilen, että ipis tarkoittaa tagalokiksi (filippiinojen kieli) torakkaa. Joten torakkahotelli, here we come!
