Lombok - Kuta

Kirjoitettu eilen torstaina, 11.3.2010..

Lainaus edellisestä blogientrystä: "...siirtyä huomenna Lombokille Dolphins Lodge'en. Siellä pitäisi olla valkohiekkainen ranta ja kivat bungalowit." Ja kattia kanssa. Epäuskoisina katsoimme hotellia, tai vankila-aluetta, jonne Gili Nanggun vene meidät jätti. Voisimmekohan mennä takaisin saarelle..? Pari hassua bungalowia oli ahdettu maantien ja betoniporsailla padotun meren väliin. Rantaa ei ollut ollenkaan ja koko rakennelmaa rajasi korkea muuri, joten olo oli kuin Alcatrazilla konsanaan. Huoneeseen, joka meille osoitettiin, käynti oli ravintolan kohdalta, eikä siinä ollut kylpyhuonetta laisinkaan. Ilmastoinnista nyt puhumattakaan. 250 000 Rp (19 €) huoneesta, jossa on yhteiskäytössä vessa ja suihku!? Lisäksi hotelli vaikutti olevan keskellä ei-mitään, joten sieltä käsin ei olisi mitään tekemistä eikä minnekään menemistä. Ryhdyimme keskustelemaan. Mitä jos saisimme järkättyä kuljetuksen Kutaan (ei siis Balin Kutaan vain Lombokin Kutaan). Sämy kysyi hotellin mieheltä mitä kuski ja auto maksaisivat. Mies sanoi hinnan olevan 400 000 Rp, eli ihan kohtuullinen. Seuraavaksi Sämy kysyi voisiko mies järjestää meille kuljetuksen täksi päiväksi. Tässä vaiheessa mies tajusi, että emme olekaan jäämässä hotelliin ja rupesi selittämään jotakin varauksestamme. Olimme toki edellisenä päivänä pyytäneet Gili Nanggulta soittamaan Dolphins'iin ja varaamaan meille huoneen, mutta silloin meille oli sanottu, että paikassa tosiaankin on valkohiekkainen rantsu. Mies sanoi, että aamulla joku olisi halunnut tulla meidän huoneeseemme asumaan, mutta mies oli joutunut käännyttämään matkalaisen, koska meillä oli varaus. Älä nyt hullujas puhu! Olimme lähteneet Nanggulta klo 9 ja kello oli nyt 9:45, joten olimme ehtineet ihmetellä tilannetta Dolphinsin ravintolassa noin 15 minuuttia. Mies sanoi haluavansa 100 000 Rp jos emme jäisi huoneeseen. Minulla paloi päreet aivan totaalisesti. "Ensinnäkin sinä olet valehtelija, täällä ei TODELLAKAAN ole ollut ketään tänä aamuna haluamassa meidän huoneeseemme ennen kello kymmentä. Toisekseen täällä on muitakin vapaana olevia huoneita." Naarasleijonan voimin nostin omani ja Sämyn rinkat huoneesta ravintolan puolelle miestä samalla läksyttäen: "Me emme todellakaan maksa mitään sataatuhatta sinulle. Voimme maksaa 50 000 Rp jos hommaat meille auton pikaisesti, jotta pääsemme jatkamaan matkaa." Mies lopetti höpöjen puhumisen ja lupasi järkätä meille autokyydin. Olemme tähän asti matkustaneet siten, että olemme aina järkänneet kuljetukset etukäteen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hoidimme homman lennosta.

Mies soitti jollekin tutulle autokuskille ja Sämy ryhtyi känny-yhteydellä buukkaamaan meille hotellia. Kävelin Stellan kanssa kurkkaamaan naapurissa olevaan pieneen hindu-temppeliin ja hetkisen kuluttua kulunut minibussi matkustajineen kurvasi paikalle. Jotakin matkustajille tapahtui, sillä kuski ajoi auton hotellin pihaan ja kaikki matkustajat olivat hävinneet. Kaipa kuski sai meistä paremman diilin, joten matkalaiset hoideltiin muulla kyydillä eteenpäin. Sämy yritti buukata meille huonetta jo aiemmin tsekkaamastamme neljän tähden Novotelista, mutta sivut eivät toimineet, joten emme saaneet huonetta varatuksi. Noh, mennään paikanpäälle ja katsotaan millä hinnalla he meille huonetta hotellista tarjoavat. Juttelin vielä hetkisen hotellissa kolme yötä majailleiden saksalaisten kanssa. Pariskunta vaikutti ihan tyytyväiseltä omituiseen hotelliin. Sanoivat maksavansa 500 000 Rp yläkerran isosta huoneesta. Ihmettelimme vähän miksi joku haluaisi jäädä moiseen mestaan ja seuraavaan paikkaan päästyämme ihmetyksemme senkun kasvoi..

Niin karistimme matkaopas Lonely Planet'n mukavaksi ja viihtyisäksi paikaksi mainostaman "vankilan" tomut jaloistamme ja aloitimme matkan, jälleen kerran, minibussilla Kutalle. Kuski puhui englantia oikeastaan ei ollenkaan, mutta se sentään selvisi, että matka kestäisi kolme tuntia. Stella nukahti heti liikkeelle lähdön jälkeen ja koisasi tunnin verran. Kartan mukaan seurasimme matkan edistymistä, ja totesimme olevamme jo varsin lähellä Kutaa. Ei tähän kolmea tuntia mitenkään mene. Tie Kutalle oli kaikessa surkeudessaan huvittavan säälittävä. Alkumatkan kohtuullinen tie vaihtui aivan järkyttäväksi perunapelloksi, jossa kuski yritti epätoivoisesti väistellä suuria kuoppia. Sitten perunapelto loppui kuin taikaiskusta, kun kuski kurvasi liittymäntapaisesta uuden näköiselle leveälle maantielle. No nythän matkanteko sujuu! Ilomme loppui lyhyeen, kun tie yllättäen päättyi ja taas kurvattiin perunapellon puolelle. Vielä kaksi pätkää uutta hienoa tietä oli rakennettu ja niiden väliin oli jäänyt noin 1,5 kilometrin pätkät perunapeltoa. Aivan käsittämätön tapa rakentaa tietä! Miten täkäläiset voivat edes kuvitella isompien turistimäärien haluavan tulla tänne, jos tiestö on tällaisessa kunnossa? Lombokin oma lentokenttä nimittäin avataan lähiaikoina ja saarelle odotetaan suurta turistiryntäystä.

Reilun 1,5 tunnin matka jälkeen ajoimme Novotelin pihaan. Sämy lähti Stella sylissään kysymään millä hinnalla huoneen saisi. Normaalisti 950 000 Rp maksavan huoneen hinta olisi netin kautta ollut 800 000 Rp aamupalan kanssa. Sämy selitti respan naiselle, että oli yrittänyt varata huonetta netin kautta, mutta sivusto ei ollut toiminut. Nainen kävi takahuoneessa keskustelemassa ilmeisesti pomonsa kanssa ja palasi hetkisen kuluttua tarjouksensa kera. Minäkin olin paikalla kuulemassa, kun nainen sanoi, että voisivat antaa meille huoneen aamupalan kera hintaan 700 000 Rp (52,50 €). Laskeskelimme päässämme, että hinta olisi edullisempi kuin netin kautta. Loistavaa! Kävimme vielä katsomassa huoneen, joka oli ihan perushotellihuone, mutta tuntui ilmastointeineen ja kuumine vesineen ihan luksukselta. Tokihan täällä palaa rahaa ihan eri tavalla kuin jossakin tavallisessa hotellissa asuessamme. Kaikki maksaa ihan sumeasti. Jos meillä menee normaalisti asumiseen ja syömiseen noin 50 €/päivä, täällä menee rahaa tuplamäärä. Muistelimme ilmastoidussa huoneessa lötkötellessämme Dolphinsin saksalaispariskuntaa, joka maksoi 500 000 Rp bungalowistaan. Hinta tuntui entistä järjettömämmältä.

Kello oli hädin tuskin kaksitoista, joten meillä oli koko päivä aikaa nauttia hotellin uima-altaista ja auringosta. Lounaan jälkeen otimmekin aurinkotuolit lastenaltaan vierestä. Hotelli sijaitsee upeassa merenpoukamassa. Valkohiekkaista rantaa piisaa noin 500 metriä. Aallot murtuvat kohisten noin sata metriä rannasta, jossa merenpohja ilmeisesti nousee nopeasti, joten rannassa meri on lähes tyyni. Stella tykkäsi polskutella uimarenkaassaan istuskellen 120 cm syvässä altaassa, jossa muutama puu loi mukavasti varjoa. Uinnin jälkeen päikkärit maistuivat aurinkotuolissa, jonka aikana ehdin joogata hetkisen altaan reunalla.

Sämyn lounaaksi syömä kasvispitsa sai hänen vatsansa taas protestoimaan, joten illallisbuffeen hän jätti väliin ja otti vain kevyen katkarapunuudelikeiton. Minä taas otin tarjolla olevan semibuffeen, jossa sai valita pääruuan kuudesta eri vaihtoehdosta ja lisäksi syödä alkupala- ja jälkiruokapöydistä niin paljon kuin sielu (ja vatsa) sietää. Hinta vähän yskitytti: 165 000 Rp plus verot ja palvelumaksu eli lähemmäs 200 000 Rp yksi illallinen. Valitsemani katkarapupasta osoittautui surkeaksi valkoisen pastan ja tomaattikastikkeen yhdistelmäksi, joten keskityin pääasiassa erilaisiin salaatteihin sekä jälkiruokapöydän antimiin. Tiramisua nautin kolme palaa ja muitakin jälkiruokakakkuja viisi palaa, joten ähkyhän siitä tuli. Stella söi tyytyväisenä pastaa sekä pieniä määriä muita tarjottuja ruoka-aineita. Taisimme olla kaikki ruuistamme kylläisiä sekä onnellisia viileästä asumuksestamme, sillä nukuimme kaikki mainiosti. Stellakin heräili vain pari kolme kertaa.

Tänään asemoimme itsemme mahdollisimman myöhään aamiaisbuffettiin. Suunnitelmanamme oli syödä itsemme lähes kipeäksi aamiaisella, jotta pärjäisimme klo 19 illalliskattaukseen asti. Lounaalla kun täällä menee helposti 300 000 Rp, mikä on normaalisti koko päivän aterioidemme hinta. Aamupalalla olikin tarjolla jos jonkin moista herkkua, joten täytimme itsemme niin vohveleilla, letuilla kuin tuoreilla hedelmillä ja munakkailla. Stellan aamiainen koostui vesimeloonista, nuudelista, rusinoista, maissihiutaleista (Corn Flakes) ja Ginseng-teestä :) Klo 10:15 vyöryimme ulos aamiaisravintolasta ja siirryimme rannalle bambukatokseen. Meressä uinti osoittautui kuitenkin pettymykseksi. Ranta koostuu tässä kohdin kohtuullisen suurista pyöreistä hiekanjyvistä, joten hiekka on hyvin upottavaa. Lisäksi merenpohja on heti rannan jälkeen täynnä meriheinää, joten siinä ei ole kiva kävellä. Olemmekin tyytyneet altaassa uiskenteluun. Stella tuossa nukkuu juuri päikkäreitä nakupellenä. Ehti muuten yhdet kakat vääntää pyyhkeelle kun Sämy oli "lapsenvahtina" minun kirjoittaessani blogitekstiä. Eikun tyttö ja pyyhe mereen ja kikkareet aalloille killumaan! Pienet kalat saivat herkkupalat lounaakseen ;)

Sämy kävi aamusella tutkailemassa seuraavan kylän meininkiä, jos olisimme siirtyneet sinne huomenissa. Vaikutelma oli ankea: kylä on likainen ja ranta hieno, mutta tyhjä ja puuton. Rannalla emme siis voisi olla, sillä emme voi olla suorassa auringonpaisteessa. Siirrymme siis huomenna Kutan keskustaan johonkin vähän halvempaan hotelliin ja järjestämme seuraavaksi päiväksi kuljetuksen takaisin Balille. Balilla jäämme todennäköisesti pariksi päiväksi Padangbain satama- ja rantakaupunkiin. Sen jälkeen meillä olisi vielä 9 yötä Balilla ennen lennon lähtöä Denpasarista Hong Kongiin.

Olotila löysistyy varsin nopeasti tällaisessa resortissa lokoillessaan eikä olo tunnu yhtään että lomailisi Indonesiassa. Tällainen paikka kun voisi olla ihan missä paikassa tahansa. Täällä kun koko lomansa viettäisi, ei kyllä näkisi yhtään aitoa Indonesiaa.

Auringon paahteiset halaukset!
-SsS-